tiistai 13. joulukuuta 2016

Frohe Weihnachten!

eli Iloista Joulun Aikaa...

Me jäädään nyt Sihteerini kanssa joululomalle, ja palataan tänne blogiin sitten tammikuun puolen välin jälkeen! Joulusuunnitelmiani ovat:

* näyttää söpöltä, jotta saan paljon HERKKUJA ja LAHJOJA!


No, tuossa kuvassa olen ensimmäisenä joulunani kasvattajan luona, joten tiedättekin jo, että nykyisin näytän hieman erilaiselta. Mutta yhä söpöltä. 

* ihailla kaikkea kaunista ja osallistua kaikkeen täysillä! olipa se sitten nukkumista, touhuamista, saunomista tahi SYÖMISTÄ... 


Olen melko varma, että tänäkin vuonna kuusen alta löytyy monta kiinnostavaa pakettia. Saan myös toivottavasti joulun aikana tavata sen kuuluisan Herkkupojan. Hän saattaakin muuten osoittautua minulle varteenotettavaksi kilpailijaksi, kun joululahjojen saajista puhutaan...  

* päästä Isäntäväen mukana kuusenhakumatkalle! Metsään! Jiihaa!!! 


Toivon, että tänä vuonna olisi paljon LUNTA! Silloin ei tarvitse käydä niin usein tassupesulla. Inhoan tassupesua. Kaiken kukkuraksi se yleensä vielä pahimmassa tapauksessa muuttuu MASSUpesuksi. Eli jos vielä kerkiää esittää toiveita Joulupukille niin toivoisin LUNTA. T. Tyyne

Sitten ei muuta kuin ONNELLISIA HETKIÄ JOULUUNNE JA KAIKIN PUOLIN MAHTAVAA VUODEN VAIHDETTA- tavataan taas ensi vuonna! 


Tyyne



perjantai 9. joulukuuta 2016

Joululomasta

Rakkaat ystävät!

Kolmaskin adventti jo lähenee, ja sen muassa joulu. Tänne Baijeriinkin saapuivat pikku pakkaset, joten näyttäisi, ettei mikään enää estä joulumielen tarttumista itse kuhunkin! Maassa on aamuisin kuuraa, ja minä RAKASTAN sitä! Lumi ja siinä temuaminen on melkeinpä parasta ajanvietettä... vaiko sitten kuitenkin se saunominen ja auringossa lököttely... Hmmm- vaikea päättää. Molemmat saavat häntäni ilosta pystyyn. Muidenkin wesseleiden olen kuullut pitävän lumesta, joten toivon, että siellä Suomessakin olisi luminen ja kuulas talvisää!


Menneellä viikolla meillä oli vuorostamme ilo saada isännöidä täällä Saksassa perinteistä sukukokoontumistamme. Mukana olijat tutustuivat mm. yhteen linnaan, muutamiin joulumarkkinoihin sekä joihinkin paikallisiin tapahtumiin. Minä käyttäydyin tottakai moitteettomasti, vaikka meillä oli välillä kotona melkoinen härdelli päällä! Kyllä Isäntäväki saa olla minusta ylpeä! Lasse- vauvankin kanssa seurustelin juuri niin kohteliaasti kuin pitääkin. Ja osallistuin askarteluihin sekä yritin tottakai Emännän avuksi imuroida, kun vierailta putosi syötävää lattialle...


Aiemmilla joululomillani olen tutustunut Koiramummoloiden tarjoamiin mahdollisuuksiin! Minulla on niitä kaksi. Toinen maalla ja toinen kaupungissa. Kaupunkimummolassa viihdyn erityisen hyvin keittiössä ja seuraan silmä kovana, josko ruoanvalmistuksessa tarvittaisiin apua. Minä autan mielelläni! Siellä lenkkeilemme joskus sellaisessa metsässä, joskus, eli kesällä, käymme Koiramummelin kanssa myös uimassa. Minä toimin uimavalvojana! Pukukopin vieressä vahdin, ettei kukaan tule kurkkimaan, kun Mummeli vaihtaa uikkareita.


Maaseutumummolassa villiinnyn vallan. Niin myös Isäntä. Kumpikin katoaa heti tilaisuuden saatuaan jonnekin pihamaalle jonkin Projektin pariin! Ekoja kertoja siellä ollessani onnistuin jopa ajamaan naapurin kissan puun latvaan! Se vasta oli Elämää! Siitä Emäntä kyllä sai hepulit. Minä jouduin välittömästi hihnaan ja Isäntä tikkaita hakemaan ja kissaa pelastamaan... Siellä katoan välillä myös sisätiloissa... Koetapa löytää minut seuraavasta kuvasta! ;)


Ensi kerralla blogatessani onkin jo sitten joulu aivan lähellä. Muistakaa pitää mielenne tyynenä ja nauttia näistä hämyisistä ja koleista päivistäkin- ennen kuin huomaattekaan on taas kevät tulollaan!

Iloisin kuurapartaterveisin-
Tyyne

maanantai 28. marraskuuta 2016

Adventtiaikaa

Hei vaan hei!

Ihan paras aika käsillä: joulun odotus! Ennen ensimmäistä adventtia meidän koti siivotaan ja koristellaan. Emäntä hakee torilta havukranssin, jonka koristelee. Ja joka sunnuntai siihen kranssiin sytytetään yksi kynttilä lisää. Me ollaan jouluihmisiä ja joulukoiria. Viime jouluna sain oman joulukalenterinkin, josta tuli- tietysti!- Herkkuja! Paha kyllä, Emäntä on nyt vakuuttunut, että ne eivät sovi herkälle vatsalleni, joten tänä vuonna herkuttelen sitten mm. niillä tutuiksi ja hyviksi toteamillamme Lunderlandin tuotteilla. Sopii minulle- Herkku kun Herkku!



Täällä Saksassa joulun odotus tietenkin tarkoittaa myös joulumarkkinoita. Ja niitähän riittää! Minä kun olen tällainen suvereeni kulkija niin pääsin eilen, ekana adventtina mukaan yksille markkinoille. Mutta hiisi vieköön menin möhläämään sen, kun minulle iski niin mahdoton imurointitarve päälle siellä kaikkien kadulle pudonneiden bratwurstien ja sämpylänpalojen perään... Emäntä alkoi sen huomattuaan räpättää, että "oli sitten Tyyne viimeiset joulumarkkinat sun osalta tänä vuonna, kun oot tuollainen mahdoton Imuri taas!!!!!". Eli näyttää siltä, että meitsi jää seuraavilla kerroilla sit kotiin, ellei Emäntä ennen ensi viikonloppua satu muuttamaan mieltään...



Minun ja Isännänkin mielestä osasin tosi hienosti odottaa, kun Emännällä kesti ja kesti sen kiertäessä niissä kojuissa etsimässä joululahjoja ja ideoita. Ja nauttimassa Tunnelmasta. Mikä se semmoinen mahtaa olla? Liittyyköhän siihen jollain tavalla nuo lapset, joilla näyttääkin muuten olevan käsissään jotain syötävää... Nammm. Ne on taas niitä makkarasämpylöitä... 



Kun hämärtyy, on markkinoilla kuhinaa. Joulumusiikki soi, ihmiset rupattelevat glühwein- mukit käsissään ja lapset juoksevat ja touhuavat. Sitä on mukava seurailla! Monet kynttilät ja valoketjut loistavat, kuuset ja havut tuoksuvat... ja paahdetut kastanjat, ja pähkinät, ja ne makkarasämpylät... 



Jos siis sitä joulutunnelmaa kaipaatte, tervetuloa tänne joulumarkkinoille vaan! Ja lahjavinkkejä voitte käydä lähempääkin kurkkaamassa, meinaan tietty vaikkapa sieltä Timanttien kaupasta! Minä ainakin toivon lahjaksi lisää Lunderlandin sapuskaa ja sitten kaikkia mahdollisia muita Herkkuja! Kuulitko, Emäntä? ;) 

Palataan taas! Muistakaa pysyä kiltteinä, tontut kurkkivat jo! 
Pusuja,

Tyyneltä 

Yhteistyössä: https://elainklinikkatimantti.com/myymala-verkkokauppa/ 






lauantai 26. marraskuuta 2016

Berliinissä

Mukavaa viikonloppua, rakkaat lukijat!

Meidän lauma käväisi loppukesällä tosiaan myös parin päivän pyrähdyksellä pääkaupungissa. Säät olivat tosi helteiset, ja alkumatkasta jouduttiin (jälleen) Autobahnilla ruuhkien vuoksi odottelemaan. Ja odottelemaan. Se on täällä Saksassa tullut tutuksi.


Olimme varanneet tällä kertaa majapaikaksemme airbnb:n kautta lemmikkiystävällisen yksityisasunnon. Homma toimi sujuvasti, omistajat olivat lomilla, joten avaimet saimme viimein yöllä Berliiniin saavuttuamme lähikaupasta. Iltapalan jälkeen oli ihana päästä heti nukkumaan!

Seuraavana päivänä turisteerasimme! Jo aiemmin hyväksi havaitsemamme kulkuneuvot eli juna ja keskustassa Hop on- hop off- bussi osoittautuivat jälleen näin "koiraporukassa" oikein toimiviksi. Omalla autolla kun olimme saaneet ajaa jo ihan riittävästi sille reissulle... Informaatiota kävimme kysymässä juna- asemalta.



Tulihan sitä tietysti käveltyäkin melko lailla taas... Näimme muiden muassa sen kuuluisan muurin, hallintokorttelin tärkeine rakennuksineen, klassikkoautoja sekä tietysti holokaustin muistomerkin. Siellä kivipaasien välissä meinasi kyllä paistua, niin kuuma oli!!



Kyläilimme myös isännän tutuilla. Siellä oli saksanpaimenkoira. Minä olin vähän hämilläni, tunkea nyt toisen reviirille ja kotiin, enkä ollut oikein sosiaalinen, vaikka se halusi kovasti tutustua minuun. Lenkillä sitten painelimme yhtä tassua, se oli mukavampaa.

Parasta silti oli päästä takaisin majapaikkaan. Minä menin parvekkeelle ottamaan vähän aurinkoa vielä päivän päätteeksi... Siellä oli sellainen ihana pehmustettu sohva. Olisipa kotonakin.


No, täytyy toki todeta, että vaikka tykkäänkin matkustaa, olen aina silti ILOSTA PYÖREÄNÄ päästessämme reissusta kotiin! Minulta voi jopa päästä pieni ilohaukku! Poissa hyvä, mutta kotona paras!

Tällä kertaa näihin sanoihin ja tunnelmiin:
Toivotan kaikille tunnelmallista kotonalöhöilyä ja ensimmäistä adventtia!
Hau,

Tyyne

torstai 17. marraskuuta 2016

Synttäreitä

Guten Morgen!

Nytpä pääsikin aikaa kulumaan melko lailla sitten viime kuulumisistani, sorry vaan! Kuten aiemmin suunnittelin, kerron tänään syntymäpäivistäni! Ensin saatte vertailla, miltä olen näyttänyt ja miten muuttunut ajan myötä! - Kyllä minä olen sitten SOMA.




Ensimmäisessä kuvassa olen "nolla" vuotta, ja se on napattu kiireellä, joten ei ole turhan tarkka... Kun olin pikkuruinen, piti kuvat ottaa pikavauhtia, minä olin niin eläväinen! Yhä Emännällä on toisinaan liian hidas laukaisukäsi ja paras tilanne on usein jo kuvaa otettaessa ohi. Toisessa kuvassa olen 1 vuotta. Huomaa tarkka ilme. Emännällä on mitä todennäköisimmin jokin herkku kädessään... Ja kolmannessa kuvassa osaan jo tämän poseeraamisen ja ilmeeni kuvastaa viisasta ja tyyntä luonnettani. Vai mitä sanotte? Kuvaan olen ottanut myös tämänhetkisen lempileluni, Vinku Pallon. Sitä kannetaan niin hellällä puruotteella, että Isäntäväen toteamus: "Saa nähdä taas, kauanko tuokin pysyy ehjänä" on osoittautunut ihan turhaksi; Vinku Palloa ei rikota.

Hupaisasti kaikissa kuvissa nökötän saman lakanan päällä! Kyllä meillä siis muitakin lakanoita on... Ja tämä on useimmiten pesussa, koska se on "Tyynen lakana".

Täyttäessäni yhden vuoden hurahti Emäntä tietysti täysin ja kutsui meille oikein synttärivieraitakin! Ketäs muita kuin ystävämme Motten Emäntineen! Ennen kutsuja kävimme kaupassa ja poikkeuksellisesti minäkin pääsin mukaan...


Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmetyttää, miten kukaan ei meidän paikallisessa "Prismassa" kommentoinut mitään, vaikka koiraa kuljetettiin elintarvikeosastoilla... Sain osakseni vain iloisia hymyjä ja kommentteja muilta shoppaajilta! Nyttemmin olen yhä päässyt mukaan rautakauppoihin, kemikaalioihin, ynnä kukkakauppaan... Sen lisäksi osaan tosiaankin loistavasti odottaa tarvittaessa kaupan edessä istuen, mikäli en sisälle pääse. 

No mutta takaisin synttäreihin! Ekana synttärinäni sain paljon lahjoja ja tottakai täyden huomion kaikilta- vaikka Motte koetti kyllä saada myös osansa huomionosoituksista... Emännät ja Isäntä söivät kakkua ja joivat synttärikahveet, me leikittiin. 




Tänä toisena synttärinäni juhlimme aamulla kotona "perheen parissa" ja sitten päivällä ajoimme Emännän kanssa "Motten metsään", jossa sitten temmelsimme kuten aina. Olin itse valinnut lahjani sellaisesta ihanasta koirakaupasta. Toisin sanoen tuon narupallon. Osaan ylipäätään hienosti tehdä valintoja! Kun Emäntä piti kummassakin kädessään palloa siellä kaupassa ja kysyi: "Kumpi otetaan?" niin minä osasin heti epäröimättä nenuttaa tuota kirjavaa pallosta. Ja se on ollut myös tosi mieluinen. Ei kuitenkaan yhtä kiva kuin Vinku Pallo. Tietenkään. 



Paketissa oli myös Herkku. RAKASTAN HERKKUJA. Mikä parasta, nyt on tapahtunut jotain kerta kaikkiaan upeaa! Minusta on tullut reilu viikko sitten jotakin sellaista kuin "Herkkutyttö"! Olen hyvin motivoitunut!! Emäntä koettaa kyllä toppuutella ja sanoa, että oikeasti se sana on Serkkutyttö... Joka tapauksessa se liittyy jotenkin siihen, että Emännästä on tullut Täti ja Kummitäti, ja siispä minusta se koiraserkku- elikä Herkkutyttö. Joka tapauksessa MAHTAVAA. :) Me ollaan niin onnellisia tästä. 

Ensi kerralla taidan kertoilla taas reissujuttuja... Tällä kertaa täältä mun kotimaasta, jossa olemme niin ikään matkustelleet eri puolilla. Pysykää siis matkassa!

Kuratassuterveisin,
Tyyne

J.K. Ja pian alkaa virallisesti joulun odotuskin... Me taidetaan Emännän kanssa jo viikonloppuna aloittaa koristelut! 


torstai 3. marraskuuta 2016

Eläinlääkärissä

Vatsavaivaterkkuja!

On se vaan kumma, miten välillä sitä herää ihan ookoona, eikä aikaakaan kun asiat alkavat menemään plörinäksi.

Minulla on taas ollut parin viikon ajan ensin tätä yökkimistä ja oksentelua, ja sitten sitä plörinää. Emännällä samoin. Suomalaisena sitä luulisi, että nyt vaan menisimme kumpainenkin lääkäristämme kysymään, mitä pitäisi tehdä, ja meille annettaisiin ohjeet ja varmuuden vuoksi alettaisiin tutkimaan näytteitä, jotta saataisiin selville, missä vika.

Ihan niin helppoa se ei täällä Saksassa kuitenkaan ole. Emännän kokemuksen mukaan lääkärit pitävät itseään täällä kaikkitietävinä ihan eri viissiin kuin meillä Suomessa. (Toisin sanoen se on kypsynyt, kun sitä pidetään hysteerisenä...) Ihmisten, saati eläinten lääkärit eivät täällä meidän kokemuksemme perusteella kovin herkästi ala testailemaan ulostenäytteitä, koska täällä ajatellaan, että on ihan normaalia olla välillä ruikulilla. Kattellaan nyt ensin. Kiva.

Emännälle ei kerran edes annettu näyteputkiloa, hoitajat vaan pyörittelivät toisilleen silmiään, kun Emäntä koetti sönkätä oireistani. Ne kai luulivat, ettei suomalainen ymmärrä, mitä silmien pyörittely tarkoittaa. Toisen kerran se onnistui saamaan sen putkilon ja täytteli sitä sitten vuorokauden verran ohjeen mukaisesti suurella vaivalla (ripulikakkojen kerääminen ei ole yksinkertaista, varsinkaan, kun siihen osallistuu kommentteineen joukko saksalaisia ohikulkijoita...) sekä kiikutti sen sitten eläinlääkäriin. Soitto tulosten perään varmisti, että... eläinlääkärin sijainen oli todennut, ettei näytettä lähtetä tutkittavaksi, vaan se heitetään roskiin.! -Miksi?

Mistä sitten apua hakemaan taas, kun mietityttää, joutuu yönsä valvomaan, eikä kerta kaikkiaan kehtaa mennä täällä kyselemään kun ei ole "tuon suurempia" vaivoja kuitenkaan... No Sannalle, tottakai. Ja heti ensireaktio on aivan erilainen kuin täällä! Ei silmien pyörittelyjä, vaan asiallisia, ystävällisiä kommentteja ja kysymyksiä. Pyritään pääsemään tarkasti selville siitä, mistä voisi olla kyse. Tärkeintä: Annetaan Emäntäparalle tunne siitä, ettei hän ole hysteerinen! ;) Annetaan ruokintaohjeita, jotka voi heti ja helposti toteuttaa. Ja ohjataan tutkimaan asiaa tarkemmin, jos oireet jatkuvat. Oikeesti, mikä helpotus, että olemme löytäneet meidän Sannan ja nuo Timantit. <3


Hyvän eläinklinikan tärkein ominaispiirre Emännän mielestä on, että asiakas otetaan vastaan avoimin mielin, häntä kuunnellaan tarkasti ja ollaan oikeasti kiinnostuneita auttamaan lemmikkiä ja selvittämään, mikä on vialla. Tämä toimii periaatteessa toki myös omalla eläinlääkärillämme täällä Saksassa. Emme ole koskaan kokeneet, että itse eläinlääkäri ei olisi ottanut meitä tosissaan ja koettanut auttaa. Silti vatsaongelmien kanssa olemme saaneet parhaan ja toimivimman avun Timanteilta ja haluamme suositella heitä koko sydämestämme myös muille. Ottakaa siis heihin vaan muutkin rohkeasti yhteyttä!

Kun nyt kerran eläinlääkäreistä bloggaan niin kerronpa samalla vielä myös esimerkin onnistuneesta lääkärikäynnistä täällä Saksassa, ettei vallan tule mollattua paikallisia... ;) Kun minut leikattiin eli tytötettiin, meni kaikki ihan nappiin. Emäntä oli sitäkin etukäteen tietty pohtinut päänsä puhki, koska tiesi, ettei narttujen "kastraatiot" aina välttämättä mene niin kuin Strömsöössä, että leikataanko vaiko eikö. Minulla vaan oli hormonitoiminta vilkasta ja juoksut ressaavia... Uikutin, herättelin yöllä, kanniskelin pehmoja ja kaivoin tyynyjä, hermoheikkoilin lenkillä...- siis oireita oli TOSI PALJON. Yhtäjaksoisesti tätä jatkui jokaisten juoksujen aikana aina monta kuukautta, vaikka itse juoksuvuoto ei viikkoa kauempaa kestänytkään. Ja kun ressailu vähän helpotti, kului vain pari kuukautta, ja minulla alkoivat lähestymään seuraavat juoksut! Paras esimerkki stressaamisestani oli varmaankin meidän Euroopanmatkalla. Silloin ajoimme serpentiini- vuoristoteitä, joissa piti lähes koko ajan jarrutella. Autossamme vinkuivat jostain syystä jarrut ja JOKA IKINEN KERTA, kun jarrua painettiin ja vinkaisu kuului, nostin kuononi ylös ja ULVOIN: "Minun pentu jossain hädässä, tulkaa auttamaan..."



Siispä Emäntä ja Isäntä päättivät, että leikataan. Leikkauspäivänä ei saanut aamulla syödä ja menimme Emännän kanssa yhdessä sovittuna aikana eläinlääkäriimme. Siellä ei ollut muita asiakkaita. Minut nostettiin tavalliseen tapaan pöydälle, annettiin pikku nukutus ja pääsin Emännän sylissä odotushuoneeseen nukahtamaan kaikessa rauhassa. Siellä oli kaikki pimennetty ja ihan hiljaista, joten nukahdin tuttuun syliin pian. Jonkin ajan kuluttua Eläinlääkäri tuli, varmisti, että nukun, ja kantoi minut operaatiohuoneeseen. Emäntä meni kotiin. (Eläinlääkäri tosin ehdotti, että Rouva voi mennä nyt kaikessa rauhassa ottamaan pienen Radlerin jonnekin Biergarteniin...)

Heti leikkauksen jälkeen Emäntä saapui Kopan kanssa minua noutamaan. Nukuin edelleen, enkä niin ollen itse muista tästä koko jutusta mitään. Minut vietiin pimennetyssä Kopassani kotiin kylppäriin, koska siellä oli viileää ja hämärää, heräilemään. Emäntä oli saanut hyvät kirjalliset ja suulliset ohjeet siitä, miten minun kanssani toimitaan hissun kissun kun alan herätä, ja että pissat tulevat jossain vaiheessa ja sitä varten pitää olla alusta valmiina. Itkeskely kuulemma kuuluu asiaan, mutta minä en juurikaan itkenyt, juttelin vaan vähän (nau) ihmeissäni, kun oli niin outoa liikkua. Kipuja en valittanut, olinhan saanut niitä vastaan jotain lääkettä.



Minulle oli jo eläinlääkärissä puettu lasten body, joka oli Emännälle esitetty vaihtoehdoksi sille normisti laitettavalle muovikaulurille, eli estämään haavan nuolemista. Emäntä oli sen minulle ennalta ostanut ja tuonut mukana leikkaukseen. Niitä vaihdettiin sitten aina tarpeen mukaan, ja ne toimivat loistavasti, kun ne puettiin nurinpäin ja häntä mahtui just sopivasti ulos niiden kolmen nepparin ansiosta: kun keskimmäisen nepparin jätti siis haaroista auki. Nerokasta! Olisin melko varmasti saanut naukukohtauksen siitä kaulurista nimittäin... Eli vinkki muillekin leikkaukseen menijöille, jotka ovat bodykokoa! :) Ulkoilla sain toki ilman bodya, muuten olisi ollut mahdotonta tehdä asioitaan. Seuraavana aamuna menimme eläinlääkäriin tarkastukseen, sain kipulääkettä ja todettiin, että kaikki oli mennyt hyvin. Jo muutaman päivän päästä olin taas ihan normaali, haava parani todella pian ja siististi ja nyt on elämä hormonimielessä rauhoittunut!

Joten tällä kertaa tämmöistä asiaa! Huomatkaa muuten, että kaikki kuvani avautuvat myös isompina, kun niitä klikkaatte! Että jos ette ole vielä koettaneet... Pidetään hännät pystyssä ja parannellaan...

Terkuin: toipilas- Tyyne

Yhteistyössä: https://elainklinikkatimantti.com 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Reissutyttönä: Italiassa ja Espanjassa

Buenas!

Kesäisellä matkallamme poikkesimme Ranskan jälkeen Espanjaan, Kataloniaan, jossa osallistuimme Isäntäväen ystäväpariskunnan häihin. Minä tosin en itse häätilaisuuteen päässyt, vaan Emäntä ja toinen Koiramummelini (elikkä Isännän äiti ja Emännän Anoppi) kävivät hotellihuoneessamme vuoroin minua viihdyttämässä ja viemässä lenkille. Silloin masuni oli juuri huonona ja olin vähän down... Minusta mukavampaa oli, kun pääsimme espanjalaisten ystävien kotiin asustelemaan häiden jälkeen. Niillä oli minulle ihan uusi Sisustuselementti pihallaan, nimittäin Uima-allas. Hmmm. Outoa, että joku tahtoo pihalleen vettä... Mutta siellä oli toinenkin eksoottinen jutska, nimittäin Tekonurmi! Jei! Siellä vasta oli kiva pyöriä!!!



Espanjassa koiriin suhtaudutaan kuten muuallakin Euroopassa, eli pääosin melko rennosti, meidän kokemusten mukaan. Varmaan tämä tosin riippuu koirasta sekä myös rodusta... Me "Cesarit" ollaan jostain syystä ihmisten mielikuvissa positiivinen rotu- tottahan se onkin toki. Ihan Parhaita.

Italiassa olimme varanneet majoituksen Agriturismosta, joka oli viihtyisä ja rustiikkinen! Teimme majapaikastamme päivittäin autoreissuja lähikaupunkeihin eli mm. Firenzeen, Siennaan, Pisaan ja Genovaan... Majapaikan pihassa oli pieni pöytäryhmä, ja Isäntä sitten kerran löhähti sen viereen aidalle ihailemaan Toscanan peltoja ja rentoutumaan. Siinä samassa minä ponkaisin mukaan aidalle, sillä olin melko varma, että aidan takana kulki Kissa! Terrieri+rentoutuminen= riski bisnes.



Pisan tornilla, kuten muuten ihan joka paikassa muuallakin, minne vaan reissussa pysähdyimme, ryntäsin heti ensimmäisen tilaisuuden tullen jonnekin nurmikolle kierimään! "No, eikö tänne oltu muka tultu lomalle??? Tulkaa nyt tekin mukaan, tää on sitten IHKUA." 



Kävelimme joka paikassa ja paljon. Ja oli tosi kuuma. Onneksi minua ei hevillä kuumuus haittaa, hyvin harvoin alan edes läähättämään, ja jos vaan jossain näen aurinkoisen paikan tahi jopa pääsen jossain Saunaan, on minua vaikeahkoa saada siirtymään minnekään... Yleensä olen aina häntä tanassa valmiina tutustumaan kaikkiin uusiin paikkoihin ja jaksan loppumattomasti nuuskuttaa uusia hajuja ja katsella ja kuunnella ympäristöäni. Silti yhden kerran tällä monen viikon reissulla minullekin tuli sellainen tunne, että Mir reicht´s! Mulle riittää! Sopivasti paikalle sattui TAXIparkki, joten kävin sitten siihen kyytiä odottamaan... 


Kyllä me huomattiin, että kuumassakin voi meidän koirien kanssa jonkin verran ilman mitään ongelmia matkustaa, kunhan aina on vettä mukana ja sitä tarjotaan usein ja sillä valellaan tassuja, mikä viilentää. (Yäk.) Ja kaikkiin varjopaikkoihin ja puistoihin ym. me tietysti hakeuduttiin säännöllisin väliajoin, sillä hikihän siinä tuli Isäntäväellekin. Ehkä eniten juuri heille! ;) 


Toivottavasti nautitte tästä matkakertomuksesta! Kivaa meillä oli! Vain yksi asia minulle jäi hämärän peittoon tältä reissulta. Se tapahtui yhtenä iltana, kun olimme tulossa ruokapaikasta ja minulle tuli asiaa Emännälle. Istahdin siis alas ja sanoin tapani mukaan kuuluvalla äänellä: NAU! Emäntä alkoi jostain syystä vaan hysteerisesti nauramaan ja kaivoi äkkiä kameraa esiin, eikä ollenkaan vastannut minulle mitään. Mikähän sille oikein siellä tuli? 


No, elämä on täynnä ihmeellisiä asioita silloin, kun on pieni. Apropos- siitä tulikin mieleeni, että tänään minulla on SYNTTÄRIT. Täytän kaksi vuotta. En siis enää ole niin pieni ollenkaan! 

Seuraavassa postauksessa kenties sitten tulossa kertomusta synttärijuhlistani... Nyt pitää lopettaa ja lähteä Motten kanssa metsälenkille juhlimaan Minua! Tulee Ihanaa! 

Voikaahan hyvin, terkut ensi kertaan

Tyyneltä 






sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Turvallista matkaa!

Heissuli!

Kuten lupasin, matkakertomukseni jatkuu piakkoin, älkää siis ollenkaan huolestuko, mutta nyt tuli ensin vielä akuutisti mieleeni yksi hyvin tärkeä ja ajankohtainen asia, josta tahdon teitä muistuttaa! Illat ja aamut ovat jo PIMEITÄ. Kun Emäntä ajoi tässä eräänäkin iltana töihin, huomasi hän taas hyvin konkreettisesti, miten koiria ja ihmisiä ei vaan meinaa ollenkaan havaita autosta käsin. Silmät kyllä kiiluvat sitten, kun tarpeeksi lähelle ajaa, mutta eikö olisikin parempi tulla nähdyksi jo hiukkasen kauempaa...?



Minulla on jo tämä turvaliivi ahkerassa käytössä, ja olen vakaasti sitä mieltä, että sellainen pitäisi olla jokaisella koiralla, ja sitten vielä omistajilla omat heijastimet! Huomasimme, että nyt liivejä saa esimerkiksi Eläinklinikka Timantin verkkokaupasta ja myymälästä kätevästi, eikä hintakaan päätä huimaa, kun kuitenkin on näinkin tärkeästä asiasta kuin hengestä kysymys... ;) Niitä oli siellä pinkkejäkin, mutta minulle ei voitu hankkia sellaista, koska sitten Isäntä olisi melko varmasti kyllä kieltäytynyt esiintymästä kanssani julkisilla paikoilla.


Emäntä on erityisen tarkkana liivin käytön kanssa, koska me seikkaillaan aamuhämärissä siellä metsissä. Jos minä satun joskus (tosi harvoin... toisinaan... no, aina välillä!) lähtemään jonkin hajun perään painelemaan niin kyllä vaan on Emännän huomattavan paljon helpompaa havaita missä viipotan, kun on liivi päällä! Eli siinäkin mielessä LOISTAVA juttu. Kirjaimellisesti! 

Välkkyä sunnuntaita ja alkavaa viikkoa teille kaikille! 
Palataan pian!
Terkuin,

Tyyne 

Yhteistyössä: Eläinklinikka Timantti 
https://elainklinikkatimantti.com/myymala-verkkokauppa/  


perjantai 14. lokakuuta 2016

Reissutyttönä: Ranskassa

Heissulivei!

Syysilmat ovat saapuneet tänne Etelä- Saksaankin. Emäntä joutui jo eilen aamulla (ekaa kertaa tänä syksynä) raaputtamaan auton ikkunoita. Sillä ei ollut ollenkaan valmiuksia tähän yllättävään sään muutokseen, joten raapat olivat jossain kotona sisällä ja ainoa vähänkään asiaan soveltuva ase oli parkkikiekko. Saksalaiset sitä taas ihmettelemään, mutta Emäntä näytti kai sen verran kypsältä (kello oli siinä varttia vaille seitsemän aamulla eikä se ollut syönyt aamupalaa tietenkään vielä...) että kerrankin kukaan ei tullut neuvomaan. Hyvä niin... ;)

Koskapa siellä Suomessa arvatenkin myös säät ovat melkoisen kalsat, päätin viedä teidät mukanani mielikuvareissuun lämpöisiin oloihin! Tänään aloitan kertomuksen eräästä matkasta, jonka tein Isäntäväen kanssa kesällä. Emännällä oli silloin juuri Suuret Synttärit, minkä johdosta me lähdettiin kunnolla reissuun. Minä matkustin turvavöissäni takapenkillä, tottakai.


Ekana kohteenamme meillä oli Ranska. Visiteerasimme muutamia kaupunkeja, kävimme muun muassa Lyonissa Isännän Tädin vieraana. Kävelimme yhden kokonaisen päivän ja näimme vaikka mitä! Tässä kuvassa olen sellaisen talon edessä, jonka seinään maalataan joka vuosi uudenlainen taideteos, maisema, ja voin sanoa, että se näyttää aivan oikealta, eli on melkeinpä mahdotonta uskoa, että joku on sen siihen maalannut, eikä niin ollen kerta kaikkiaan ole mahdollista, että kissa, joka kuvassa on, lähtisi minua karkuun, vaikka kuinka koettaisin sitä hätyyttää. Niin minulle ainakin selvitettiin...



Ranskassa sain matkustaa mm. sellaisella "ylämäkijunalla" ja kiertoajelubussilla. Hop on- hop off- bussissa istuin yläkerrassa "tuulilasin" reunalla- siitä olikin oivat näkymät! Marseille oli kamalan likainen!! Kadulla oli kuollut rotta. Emäntä ei antanut minun tutustua siihen.


Provencessa me sen sijaan viihdyttiin Emännän kanssa AIVAN VALTAVAN HYVIN. Niin kaunista! Meidän koirien kanssa Ranskassa matkustelu ei ole mikään ongelma, siellä ollaan, kuten Saksassakin, tottuneita siihen, että koirat pääsevät mukaan vähän joka paikkaan, kunhan osaavat käyttäytyä. No, emme tietenkään pääse kirkkoihin tai lihakauppoihin, ja myös useiden leipomoiden ovella on meille oma "tanko", johon hihnan saa sidottua, jotta voimme siinä sitten odottaa Isäntäväkeä, joka ostelee herkkuja. Tottakai pitää silti etukäteen aina varmistaa esim. majoituspaikoista ja ravintoloista, että saamme tulla sinne vieraiksi. Olimme varanneet etukäteen majoituksen Agriturismo- majapaikasta, B&B:stä, joka oli meistä tytöistä kyllä kerta kaikkiaan aivan täydellinen. Meidän huone oli NIIN KAUNIS... Tässä minä ihailen sitä kylpyhuonetta...



Ja tässä minä en tahtoisi lähteä pois sieltä ollenkaan. Menin maahan parkkipaikan majapaikan puoleiseen reunaan enkä tullut autoon, vaikka kuinka huutelivat "Tyyne, herkkuja!"... Vaistosin, ettei Emäntäkään olisi tahtonut lähteä sieltä ja koetin antaa henkistä tukea. Lopulta Emäntä kuitenkin päätti, että ei nyt auta, lähdettävä on, ja tuli ja kantoi minut autoon. Ihan mahtavia kokemuksia meillä oli kyllä vielä senkin jälkeen... Niinkuin tää Saint- Tropez... Rannalla olemista rakastan, vaikken veteen menekään, tietenkään, sehän on märkää.


Kävimme myös Monacossa, jossa oli ihan epätodellista. Me käveltiin siellä Monte Carlon autokilparadalla! Varsinkin Isännästä se oli selvästi jotenkin hienoa, niin minäkin päätin, että laitan varmuuden vuoksi sinne formularadalle sitten pisut. Että käyty on. Jos te muut koirakamut menette sinne, niin saatte sit ne mun terkut. Otin siellä myös varmuuden vuoksi sellaisen ylhäisen ilmeen, aatelisen.


Myös Isännän serkku perheineen asustelee Ranskassa, pitihän sielläkin poiketa. Siellä pääsimme mukaan maalaismarkkinoille! Minä tutustuin vuoheen ja minipossuun. Ja siellä sain pelata pihalla lempiurheilulajiani: jalkapalloa!!! Olihan kivaa!


Jatkan kertomusta samaisesta reissusta vielä ensi kerrallakin... joten pysykää mukana! Silloin matka jatkuu Italiaan, muun muassa Toscanaan, sekä Espanjaan!

Adiós ja Ciao!
Tyyne

lauantai 1. lokakuuta 2016

Syksyisin

Heivaan hei!

Tällä kertaa kerron millaista meillä täällä Etelä- Saksassa on syksyisin. Kesäloma alkaa ja loppuu meillä Suomea myöhemmin, ja tänä vuonna säät ovat edelleen, lokakuun alkaessa, tosi lämpöiset ja aurinko paistaa joka päivä! Koskapa hallaa ei ole vielä ollut, ei täällä myöskään ole ruskasta tietoakaan- ja punkit senkun rellestävät! (Teen ötököistä ihan oman postauksensa, joten ei tällä kertaa niistä sen enempää...)


Kaupungissa syksy näkyy ensimmäisenä Kirchweih- tapahtumassa. Ne ovat eräänlaiset uuden kirkkovuoden avajaiset, jolloin torille roudataan valtavan suuri maailmanpyörä, karuselleja, "voita ampumalla palkinto"- kojuja, sekä tottakai makkara- ja muita herkkukojuja suolaisista makeisiin! Ja aina sataa! Siispä karusellit pyörivät sen reilun viikon ajan urhoollisina valtaosin ilman ketään kyytiläistä, ja vain auringon pilkahtaessa täyttyvät hetkeksi lapsukaisista. Jäätelökahvilat tarjoavat annostensa lomassa täytettyjä kreppejä ja virittävät katostensa alle pallovalot. Illat ja aamut ovat viileitä, syyskukat täyttävät kaikki paikat parvekelaatikoista kauppojen edustoihin.



Metsässä, jossa nykyisin käymme Emännän kanssa harva se aamu, koska olemme vapaita sieluja, eli emme jaksa small talkia, varsinkaan ennen Emännän aamupalaa, on syksyisin tosi tunnelmallista! Sumuiset, kuulaat aamut antavat energiaa! Tosin emme ole ainoita...  Valitettavasti muutkin ovat huomanneet metsäkävelyiden terapeuttisen vaikutuksen ja niinpä joudumme vähän puikkelehtimaan siellä, jotta välttyisimme siltä small talkilta... ;) Saksalaiset kun eivät aina vain tyydy sanomaan "Morgen", vaan niiden pitää myös kysellä kohteliaisuudesta vaikka mitä. Minätyttö posotan omia teitäni, Emäntä sitten koettaa mahdollisimman lyhyesti jotain sanoa ja kadota perääni.


Toinen "pakopaikkamme" on sitten Kanavan varsi. Kaupungissamme kulkee Main-Tonava- kanava, jonka varressa molemmin puolin pääsee kävelytietä painelemaan kilometrikaupalla. Hyvällä säkällä ohitse voi lipua jokilaiva. Ne ovat joskus valtavia ja kulkevat hipihiljaa... Onkin välillä tosi epätodellinen olo kulkiessa niiden vierellä. Joku aina laivalta yleensä vilkuttaa meille ja hymyilee- minulle, tottakai, koska olen niin soma jahdatessani hiiriä!


Hauskaa syksyssä on myös noiden kurpitsavankkureiden ilmestyminen! Minä olen saksalaisena tosi hyvä valitsemaan meidän perheen halloween- kurpitsan. Systeemi toimii niin, että kukin tosiaan itse valitsee haluamansa kurpitsan, katsoo tuossa vasemmalla olevasta taulusta sen hinnan ja maksaa taulun alla olevaan pönttöön kyseisen summan. Luottamusta vaalitaan tässä maassa. Samalla periaatteella toimivat "poimi itse"- kukkapellot. Niistä käymme perjantaisin hakemassa Emännälle viikonloppukukkasen tai pari. Parhaillaan pöydällä kukkii valtava auringonkukka. Eikä ole kallista!

Mutta nytpä olen jaaritellut melko lailla, täytyy jättää juttua tuonnemmaksikin! Voikaahan kaikki hyvin, nauttikaa rospuuttoajasta ja kuratouhuista täysillä koirakamut! Ja omistajat- pysykäätte tyynenä...

Palataan ensi kerralla uusin jutuin taas!

- Tyyne