Kuusi vuotta

"paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa Tyyneee... paljon onneeaa vaan!"

Tänään minätyttö täytin 6. Sain isännältä ja Naperolta yhden lahjan ja Emännältä toisen! Ei huono. Lisäksi Kummitäti muisti aivan huipulla Orava-kortilla. 

Syksy on hiljalleen muuttumassa talveksi. Hiljennytään mekin luonnon mukana. Otetaan aikaa itsellemme ja luonnossa hiippailulle. Annetaan periksi, edes hetkeksi. Ei kaikkea saa valmiiksi kuitenkaan. <3 

Ihana Sanna täältä: Eläinklinikka Timantti on ollut meille taas suurena apuna kun minä aloin laihtua. Eläinlääkärin tutkimus kertoi, että ravinto ei imeydy kunnolla. Oi voi. Sitähän minä olen tässä vuosikaudet koettanut tolkuttaa- että minulla on nälkä!! No nyt saan viimein lisää ruokaa! -Oikeasti kyllä pointtina taitaa olla, että ravintolisiäni fiksattiin... Niin tai näin, painoni vaikuttaisi jo vähän nousseen! Mitähän me tehtäis ilman Sannaa? Varmasti jotain ihan typerää, mistä ei olisi vastaavia loistavia tuloksia nähtävillä ollenkaan... 

Tässä yläkuvassa minä ja Isäntä juuri tutkitaan Timantin paketista tulleita tuotteita... Niin jees. Muuten, huomasimme, että kaikissa postauksissa eivät kuvat nyt näy kunnolla- Emäntä pahoittelee syvästi! Nyt ei kumminkaan ole kerta kaikkiaan aikaa ruveta analysoimaan, miten ne korjattaisiin! Koettakaa kestää!!  

Tämmöistä meille! Nuuhkikaamme virkistäviä tuulia! Ulkoilkaamme päivittäin, vaikkei huvittaisikaan. Niin pysyy mieli kirkkaana ja kroppa liikkeessä. Ja HERKUTELLAAN. Ollaan hyviä itsellemme. 

Sohvannurkkaankäpertymisterkuin,

Tyyneinen 

Muina Ärriereinä

 Muiskis!

Tänne ei olla nyt joudettu paljoa poikkeilemaan, pahoitteluni siitä! Meillä on koko lauma keskittynyt uusimman laumanjäsenen kasvattamiseen, ja se, hyvät ystävät, vie kyllä aikaa!! Ja voimia... 

Emäntä käy kaiken vauvanhoidon takia nyt ihan ylikierroksilla. En jaksa siitä ottaa paineita, mikä näkyy sen mukaan siinä, etten enää viitsi kuunnella sen käskyjä senkään vertaa kuin tähän asti. Ei pidä (tietenkään) paikkaansa. Minä, Ärrieri, kyllä kuuntelen kaikki sellaiset käskyt, joista on MINULLE tiedossa jotain hyötyä. Kuten "Nyt sisälle sieltä, niin saat luun." On aivan Emännän oma valinta, miten sanansa asettaa. Eihän siitä nyt, hyvänen aika, voi minua syyttää! 

Joskus vaan ON tärkeämpiä juttuja kesken silloin kun pitäisi tulla sisälle. Onneksi Isäntä on sentään ennallaan. Yhtenä päivänä me karattiin sen kanssa Supijahtiin! Emäntä sai vain sensuroidun version tapahtumista. Meidän ilmeistä, ja minun turkkini kunnosta, Emäntä päätteli, että tilanteessa oli taas ollut kaikki katastrofin ainekset! Mutta mitäs sitten ottaa itselleen Ärrierin. Ja miehekseen metsästäjän. Meillä on molemmilla tää metsästys veressä. 

Satoa on tänä vuonna metsät ja maat pullollaan! Niin paljon kuin vaan ehtii kerätä... Iloisena siitä olen ottanut tavakseni aina matkalla "Tänne!" poiketa ensin syömässä karviaisia pensaasta. Tottakai se(kään) ei ilahduta Emäntää, mokomaa hapannaamaa. Syön myös mustikoita, ja mansikat vetelin tottakai penkistä kaikki, ennen kuin kukaan muu ehti niitä maistella! 

Lupasin päivitystä punkinkarkottimen suhteen. Emme osaa sanoa, miten hyvin se tepsi. Kuten kuvasta yllä voitte havaita, sen ultraäänikeskus katosi viime reissullani jonnekin metsän uumeniin... Eli nyt voimme vaan todeta, että joka päivä minussa on ollut noin yksi- kaksi punkkia, joko turkissa tai jo kiinni ihossa. Eilen niitä oli kaksi, kun painelin ilman karkottajaa. Huoh. Ehkä on pikkusta vaille turhaa ottaa niistä paineita, rakas Emäntä. Niitä nyt vaan ilmeisesti tulee, tekipä mitä hyvänsä. 

Ei kuitenkaan masennuta ja laiteta päätä piiloon, vaan katsellaan kaikkea sitä, mistä tulee iloiseksi. Ihan varmasti jokaiselle päivälle löytyy ainakin YKSI iloinen asia! Ärrierit ovat olemassa sitä varten, että ne pitävät omistajansa varpaillaan, mutta toisaalta myös keksivät päivittäin jotain hauskaa, mille ei vaan voi olla nauramatta. (Kiitos siitä sinulle, Tyyne. Kirjoitti sihteerikkö Emäntä.)

Iloista elokuun jatkoa teille jokaiselle. 👍

Pusuin,

Tyynenne 

Napero

Hei ystävät!

Saanko esitellä uuden tittelini: minusta on nyt tullut ISOSISKO. Meidän perheeseen tuli kesäkuun 2. päivänä Napero.

Aluksi tapahtui tosi outoja. Emäntä ja Isäntä häippäsivät viikoksi jonnekin Sairaalaan. Minä olin naapurissa hoidossa. Emännällä oli minua kamala ikävä ja huoli siitä, miten selviän. Ihan turhaan. Minä tykkään naapurin Isännästä tosi paljon, koska hänellä on rajaton varasto HERKKUJA minua varten...! Kuvassa yllä istun kuitenkin odottamassa Henkilökuntaa takaisin Sairaalareissusta. Koska- ovathan ne nyt kumminkin se minun oikea Laumani.

Kun taas oltiin kotona, olin aluksi vähän hämmentynyt. Miksi ovet ovat aina kiinni sinne, minne haluaisin mennä? Miksi noilla menee niin kamalan paljon aikaa tuon vauvan kanssa? Missä minun uusi paikkani Laumassa on?

Pian minut otettiin kyllä täysillä mukaan Naperon hoitoon. Olen tätänykyä jo täysin luotettava Vaippatarkastaja, Vaunuvahti sekä Kylpyassistentti. Ja paljon muutakin... Napero on ihan kiinnostava, muttei kuitenkaan uhka omalle statukselleni. Saan edelleen samat edut kuin ennenkin ja pääsen ihan yhtä lailla mukaan touhuihin.

Joskus joudun odottamaan vuoroani kauemmin kuin ennen. Napero menee edelle. Otan sen tyynesti. Aina kun nuo menevät ohitseni, ja niillä on Napero sylissä, saan nuuhkia ja olla mukana. Olen ihan tyytyväinen. Kehuja ja herkkuja tulee pelkästä mukana olosta, ei huono!

Emäntä hankki minulle kesän tullen uuden härpäkkeen: ultraääni-punkinkarkottimen. Se näkyy tuossa alakuvassa kaulassani. Toistaiseksi emme osaa vielä antaa arviota sen tehosta, mutta koetetaan muistaa palata asiaan kunhan näemme, millainen kesästä verenimijöiden suhteen tulee. Vauvan kanssa emme halunneet alkaa minkään myrkkyjen kanssa läträämään, ja muutenkin mennään mieluummin luomulinjalla näissä karkotusasioissa, vaikka Emäntä punkkeja yli kaiken inhoaakin.

Että näin meillä uusi elämä alkanut Naperon myötä!! Hän on kyllä kiltti, pääosin huutaa vain kun on nälissään. Sitä kylläkin hyvin usein, mutta onneksi Emäntä osaa vastata siihen huutoon. Minä joskus käyn sanomassa Emännälle, että nyt se Pikkuveli huutaa, tule hätiin. Mutta en aina viitsi, kun ei se minua niin kovasti häiritse. Chillaan puutarhassa, nautin kesästä.

Tehkää tekin samoin siellä!!
Onnellista Juhannusta ja KESÄÄ kaikille, toivottelee

Tyynenne

Tyynenä äitiysvalmentajana

Hurlumpsista!

Emäntä on ihan saamaton. Se vaan marisee sitäkin, että sen synnytysvalmennukset on kaikki peruttu koronaepidemian vuoksi. Minä avuliaana tyttönä sitten päätin järjestää sille sitä valmennusta!

Millaisia taitoja äiti sitten tarvitsee? No, pitää todellakin osata LEIKKIÄ. Yleensähän meidän perheessä nämä roolit menevät niin, että Emäntä kasvattaa ja Isäntä leikkii. Nyt olikin haaste edessä, että miten saan tuon möhömahan innostumaan leikkimisestä?

Onneksi muistin vanhan kunnon leikin, jota nimenomaan minun pentuaikoinani leikimme. Nimeltään se on ytimekkäästi PONNA. Leikkiä leikitään niin, että Emännän istuessa (tai maatessa) jossain sen verran matalalla, että yletän, hiivin sen selän taakse ja nappaan siltä hellästi ponnarinlenksun päästä! Sitten riemuitaan!!! Jei, näin se lentää, kun sitä läppää tassulla tai viskaa sen suullaan ilmaan! Ja eiku perään!! Pentuaikana jo nakersin eräänkin Ponnan hajalle, jolloin Emäntä hyvinkin lähti leikkiin mukaan. Nykyisin en enää pureskele niitä hajalle, mutta tämä leikki hellyttää Emännän silti mukaan kannustamaan minua.

Äitien pitää myös osata RELATA. Ja missäs se paremmin onnistuisi kuin luonnossa! Niinpä me Isännän kanssa tehtiin hartiavoimin töitä ja saatiin kuin saatiinkin tuo alati uupuneemmaksi käyvä otus mukaamme metsäpiknikille! Meidän suunnitelmissa oli kävellä hirvien suosimalle paikalle, jotta voisimme katsella samalla jälkiä (ja kenties pyöriä taas niissä ihanissa hajuissa, siis minä, ei Isäntä), muttei tuo yksi jaksanut piirakan leivottuaan ja piknikkassin pakattuaan enää kuvitellakaan mitään kävelyitä. Niinpä me hypättiin sitten autoon ja huristeltiin Metsästyskodalle, jossa oli kyllä ihan yhtä kivaa samoilla!

Viimeisenä valmennusvinkkinä sanoisin, että äitinä pitää osata myös olla KIINNOSTUNUT siitä, mikä lasta kiinnostaa. Emäntä ymmärtää tämän hyvin. Minulle annettiin kaukosäätimet ja valinnan mahdollisuus- minä valitsin kissaohjelman. Sitä sitten yhdessä katseltiin. Välillä oli tosi jänniä kohtia kun oli puumia ja leijonia ja metsästyskohtauksia. Silloin oli hyvä, että olin Emännälle tukena.
 

Eipä sitä minun mielestäni juuri muuta tarvitse nyt tässä vaiheessa osatakaan. Kyllä kai ne asiat sitten vauhdissa oppii, mitä tästä vielä jäi puuttumaan... Olipa hyvä, että olen olemassa, niin tuli sekin valmennus hoidettua ihan tuosta noin vaan ja nyt Emäntä voi kaikessa rauhassa vaan odottaa.

Keväisen ilon terveisiä kaikille! Voikaa hyvin.
Toivottelee,

Tyyne

Poikkeuskeväässä

Iloisia terveisiä!

Onneksi olen koira. Useita ihmisiä poikkeusolot tuntuvat tänä keväänä rassaavan ja huolestuttavan, joten haluan tuoda esille muutamia Tyyniä viisauksia teille rohkaisuksi ja voimaksi.

Katsokaa ympärillenne. Mitä sellaista hyvää olette tämän kevään myötä saaneet, mistä ette osanneet unelmoidakaan? Me olemme saaneet monenlaisia lahjoja- sekä konkreettisia paketteja, että hyviä hetkiä, plus toiveikkaita uutisia ja aikaa pysähtyä niiden äärelle.

Olemme eristäytyneet ja keskittyneet kotiin. Katselleet ikkunasta tuntikausia kevään tuloa. Huomanneet, miten aikaan voi hermostua, tai siitä voi opetella ottamaan ilon irti. Ei ole pakko mököttää, ikinä! Miten se välillä meinaa kiireessä unohtuakin...

Kun harvoin olemme päässeet kotipihan ulkopuolelle, on se tuntunut aivan seikkailulta! Maisemat, jotka yleensä ovat olleet kyllästyttävän tavallisia, ovatkin äkkiä aika kiintoisia, kun ne näkee vain hyvin hyvin harvoin!! Puhumattakaan mökille pääsystä, tai muista ihan huippuelämyksistä!!

Kaikki yllätykset eivät suinkaan ole olleet kurjia. Se kannattaa ottaa tästä ajasta opiksi. Helposti sitä ihminen keskittyy yhteen aiheeseen, mikä mieltä painaa ja silloin sitä vaan imee lisää tietoa ja keskittyy vain siihen. Väärin! Me koirat olemme aina valppaina tarkkailemassa kaikkea mitä näemme ja koemme! Miten muuten voi huomata joutsenen vedessä, uuden kukan polun varressa... ja iloita niistä?

Jos Ollia ei yhdestä puusta löydy, etsi seuraavasta! Sitkeys yleensä palkitaan. Onhan näitä puita.

Ja vielä lopuksi: älä jää portin taakse odottamaan, että se aukeaisi. Huomaa vapaat vedet sen vieressä! Näe mahdollisuudet ja keskity niihin. Ota vastaan luonnosta saamasi ilmainen kevään voima!

Jos mahdollista, käperry eläinystävän viereen. Huomaat, että elämä voi edelleen olla mitä mainiointa, kun sitä tarkkailee vaikkapa tällaisen pikkuisen valkoisen koiran silmin.

Terhakkain kevättoivotuksin,
Tyyne

Takis oujee

Hei sun heiluvilles!

Riemu valtasi Tyyneisen- takatalvi tuli!!!

Ei meinaa Emäntä perässä pysyä millään, kun minätyttö jäljestän!! Niinpä se tyytyi sitten napsimaan talvisia kuvia, kenties tämän vuoden ainoita ja parhaita...

Sisälle otettiin viikko sitten omenapuusta leikatut oksat ja nyt niissä avautuvat ensimmäiset kukat! Niin kauniita. Kevät on yllätysten aikaa. Jokainen hetki ikään kuin väreilee jotain jännää ja luonto on aivan uskomaton. Yhtenä hetkenä kukkivat sinivuokot, toisena peittyy tienoo lumen alle.

Minä se vaan löydän Ollit oli sää mikä hyvänsä! Rauh! Tsäk! Rauh! Noin me jutellaan. Olkaahan valmiita joka hetki ihmettelemään jotain mukavaa ja iloitsemaan siitä! Sillä tavoin pääsette tekin osaksi Tyynen maailmaa.

Hämmästyttävän hienoa huhtikuuta kaikille toivottelee,
Tyttönne Tyyne