Parin viikon ajan Isäntäväki on joutunut himmaamaan työnhakuaan ja viettämään jälleen eräänlaista reissuelämää! Meillä on käynyt ovi kuin missäkin majatalossa, vieraita on ollut niin Saksasta kuin parhaillaan myös Espanjasta. Niiden kanssa on sitten turisteerattu ympäri Suomea tietenkin. On myös mökkeilty, tottakai.
Mökille mentäessä Emäntä havaitsi, että hyvänen aika- Tyynen pelastautumisliivihän on jäänyt aivan liian pieneksi! Hälytys, hälytys! Ja heti paikalla uuden hankintaan!! Yläkuvassa sitä sovitellaan, mulle tuli niin hirveä hiki siinä hommassa, että Emäntä ei ehtinyt ees säätämään hihnoja kiinni saakka kun painelin järveen juomaan. Kuten alemmasta veneilykuvasta voitte todeta: hyvin istuvat.
Säätkin onneksi muuttuivat suosiollisemmiksi, kun niitä vieraita alkoi lapata. Olen nauttinut täysin tyynein niityllä pyörimisestä ja ponnahtelusta. Huomasin, että korkeassa heinässä paras etenemistapa on ponkaista aina metri kerrallaan eteenpäin. Emännän mielestä näytän aivan vieterilelulta, mutta oikeasti se on kyllä kovaa työtä, eikä anna aihetta mihinkään kikatteluun.
Michaelan kanssa me kävimme tämän maan pääkaupungissa, Helsingissä siis. Siellä me käveltiin ensin tuntitolkulla Isännän kanssa odottaessamme, että naiset shoppailivat (ts. Michaela shoppaili ja Emäntä toimi tulkkina kaupoissa, kun etsittiin hirvitarroja auton tuulilasiin ja muuta saksalaisille pakollista tuliaistavaraa...) Kun ne vihdoin olivat valmiita, jatkoimme yhdessä Suomenlinnaan.
Sinne me Isännän kanssa järjestimme kallioille pikkuisen picnicin. Minätyttö vahdin niitä syötäviä. Seuraavana päivänä teimme meidän perheen todennäköisesti tämän kesän ainoan virallisen kesämatkan- Bengtskärin majakalle.
Majakkasaarelle mentiin tottakai veneellä. Mukana oli mainio Villakoira, jonka kanssa me nenuteltiin ja kuljettiin perätysten aina kun tilaisuus siihen tuli. En muistanut kysyä sen nimeä, mutta vanhempi herrasmies se oli. Me odotettiin ulkona yhdessä, kun koirat ei kaikkiin paikkoihin saaneet tulla sisälle mukaan. Sitä herrasmiestä vähän oudoksutti jäädä ulos ilman omistajia, niinpä minusta oli oikein hyötyä, kun näytin esimerkkiä, että ei tässä mitään, istutaan kiireemmän aikaa ja odotellaan... Tiesin tottakai jo kokemuksesta, että kun kiltisti venaan, niin saan Omistajien tultua namin. No, niin se herrasmieskin oppi sen ja sen omistajat olivat kovin iloisia.
Kallioilla oli mahtavaa tassuttaa. Sain olla myös vähän vapaana. Michaela piti minulle seuraa sillä aikaa kun Emäntä ja Isäntä kävivät siellä Majakassa. Michaela ei aurinkoon löhöämään päästyään tahtonut siitä enää hievahtaakaan ja sehän sopi minullekin. Päivä oli mainio, mutta pitkä. Kotimatkalla veneessä käperryin Isännän jakkaran alle ja vetelin hirsiä onnellisena.
Michaela kun lähti aamulla takaisin Saksaan niin illalla meille tulivat jo espanjalaiset ystävät. Pidän taas huolta pikku Marcista. Viikonloppuna me kävimme koko porukalla myös kylässä. Sielläkin puhuttiin espanjaa. Me ei Emännän kanssa ymmärretty paljoakaan, mutta tutustuin uusiin lapsiin, Lucaan ja Noeliin. Luca oli jo kauan toivonut omaa koiraa, joten arvata saattaa, että hän ilahtui päästessään nyt minun kanssani harjoittelemaan koiran talutusta ja hoitoa. Olin esimerkillisesti, kuinkas muutenkaan. Pikkuveljen innostuessa vähän liikaa vetäydyin vain arvokkaasti taaemmas. Tyyne osaa.
Nyt me relataan Emännän kanssa tämä päivä kaksin. Onpa ihanaa kaiken härdellin ja metelin jälkeen ihan vaan istua, katsella sateenkaarta ja välillä vilkaista toinen toistamme. Jees. Näin on parasta.
Muistakaa tekin pysähtyä, kesä on nyt.
Onnellisia päiviä toivottelee,
Tyyne
