perjantai 26. huhtikuuta 2019

Reissussa ja kotona

Heippa!

Eipä olla ehditty taaskaan kirjoittelemaan... Emännällä on nyt ollut meneillään kaikenlaista työhön liittyvää, ja parisen viikkoa kovaa flunssaa siihen päälle vielä, niinpä minä olenkin ollut viime ajat enempi Isännän kaverina.

Muorilla oli syntymäpäivät, oikein kunnon Kemut. Minä pääsin sinne mukaan järjestelemään ja juhliinkin. Me yövyttiin Kyläpaikassa, jossa oli hienot maisemat ja lenkeillä Tapahtumia!



Yhdellä lenkillä tavattiin Siili. Seuraavalla Sammakko. Kumpikin kiinnosti minua tavattomasti!! Ja kolmannen lenkin aikana bongasin puusta kaksi Oravaa. Se lenkki meinasi vähän venyä, koska pitihän niitä jäädä tarkkailemaan...

Emännällä oli ollut meitä kova ikävä. Minä en ensin oikein tahtonut olla sen kanssa missään tekemisissä kun olihan se nyt ihan outoa, ettei se tullut meidän mukaan. Tuumasin, että on viisainta nyt pysytellä väleissä ensisijaisesti Isännän kanssa. Mutta en sitten hennonut kovin kauaa kuitenkaan pitää sitä raukkaa surussaan, vaan menin ja annoin sille kunnon Pusun.


Minä olen rauhanrakentaja. Koko perhe mukaan, on minun mottoni! Koirat ovat semmoisiksi luotuja, että lauman kuuluu toimia. Onneksi nyt on taas palattu normaaliin.

Ilmat ovat olleet tosi aurinkoisia ja lämpimiä! Minä olen vaihtanut lumessa pyörimiset nyt kuivuuttaan rapisevassa heinikossa pyörimiseen... ja sieltähän on jo löytynyt pari ekaa punkkiakin... Heti ne peijakkaat heräävät, kun vähänkin pakkaset hellittävät.


Nyt on siis oikea aika suojata lemmikit noiden verenimijöiden varalta, jos sellaista meinaatte tehdä! Meillä aloitetaan ainakin sillä kookosöljymenetelmällä, ja jos menee niin kuin Strömsöössä, eli kuten vaikkapa viime kesänä, niin se voipi jopa riittää (tarkastuksia on silloin kyllä syytä tehdä aina sisälle tultuani)... Ja jos näyttää, että niitä on paljon, niin sitten hankitaan Timantista jokin sopiva, vieläkin tehokkaampi torjuntakeino!

Ei niiden takia kannata yöuniaan menettää! Nautitaan lämmöstä ja pidetään maalaisjärki matkassa!
Aurinkoista viikonloppua toivotellen,

Tyyne

Yhteistyössä: https://www.elainklinikkatimantti.com  

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kevättoimissa

Hei ystävät!

Pahoittelumme, että tähän väliin ehti tulla valtava tauko: olemme kukin tahoillamme olleet todella kiireisiä kevättoimissamme! Minä olen ihmetellyt, miten välillä on talvi, ja sitten taas ei.





Hyvällä fiiliksellä mennään joka päivä säästä riippumatta! Onhan se kivaa, ettei tuu tylsää. Aamuisin kun herää, niin välillä on valkoinen maailma vastassa, välillä ruskea. Ja ihan kohta, ei enää aikaakaan, niin alkaa hiljalleen, kuin vaivihkaa, vihertämään.





Kevät(kin) on westien parasta aikaa. Pellolta lumen alta paljastuu vaikka mitä kiintoisia hajuja!! Minä painan menemään niin kovaa kuin pikku tassuni suinkin kerkiävät!! Romantillinen kun kumminkin niin ikään olen, niin välillä toki pysähdyn nauttimaan ensimmäisten kevätkukkien tuoksusta... Suosittelen lämpimästi samaa asennetta teillekin.


Valloittavaa kevään heräämisen ihmettä teille kaikille toivottaen,

tyttönne Tyyne