maanantai 28. marraskuuta 2016

Adventtiaikaa

Hei vaan hei!

Ihan paras aika käsillä: joulun odotus! Ennen ensimmäistä adventtia meidän koti siivotaan ja koristellaan. Emäntä hakee torilta havukranssin, jonka koristelee. Ja joka sunnuntai siihen kranssiin sytytetään yksi kynttilä lisää. Me ollaan jouluihmisiä ja joulukoiria. Viime jouluna sain oman joulukalenterinkin, josta tuli- tietysti!- Herkkuja! Paha kyllä, Emäntä on nyt vakuuttunut, että ne eivät sovi herkälle vatsalleni, joten tänä vuonna herkuttelen sitten mm. niillä tutuiksi ja hyviksi toteamillamme Lunderlandin tuotteilla. Sopii minulle- Herkku kun Herkku!



Täällä Saksassa joulun odotus tietenkin tarkoittaa myös joulumarkkinoita. Ja niitähän riittää! Minä kun olen tällainen suvereeni kulkija niin pääsin eilen, ekana adventtina mukaan yksille markkinoille. Mutta hiisi vieköön menin möhläämään sen, kun minulle iski niin mahdoton imurointitarve päälle siellä kaikkien kadulle pudonneiden bratwurstien ja sämpylänpalojen perään... Emäntä alkoi sen huomattuaan räpättää, että "oli sitten Tyyne viimeiset joulumarkkinat sun osalta tänä vuonna, kun oot tuollainen mahdoton Imuri taas!!!!!". Eli näyttää siltä, että meitsi jää seuraavilla kerroilla sit kotiin, ellei Emäntä ennen ensi viikonloppua satu muuttamaan mieltään...



Minun ja Isännänkin mielestä osasin tosi hienosti odottaa, kun Emännällä kesti ja kesti sen kiertäessä niissä kojuissa etsimässä joululahjoja ja ideoita. Ja nauttimassa Tunnelmasta. Mikä se semmoinen mahtaa olla? Liittyyköhän siihen jollain tavalla nuo lapset, joilla näyttääkin muuten olevan käsissään jotain syötävää... Nammm. Ne on taas niitä makkarasämpylöitä... 



Kun hämärtyy, on markkinoilla kuhinaa. Joulumusiikki soi, ihmiset rupattelevat glühwein- mukit käsissään ja lapset juoksevat ja touhuavat. Sitä on mukava seurailla! Monet kynttilät ja valoketjut loistavat, kuuset ja havut tuoksuvat... ja paahdetut kastanjat, ja pähkinät, ja ne makkarasämpylät... 



Jos siis sitä joulutunnelmaa kaipaatte, tervetuloa tänne joulumarkkinoille vaan! Ja lahjavinkkejä voitte käydä lähempääkin kurkkaamassa, meinaan tietty vaikkapa sieltä Timanttien kaupasta! Minä ainakin toivon lahjaksi lisää Lunderlandin sapuskaa ja sitten kaikkia mahdollisia muita Herkkuja! Kuulitko, Emäntä? ;) 

Palataan taas! Muistakaa pysyä kiltteinä, tontut kurkkivat jo! 
Pusuja,

Tyyneltä 

Yhteistyössä: https://elainklinikkatimantti.com/myymala-verkkokauppa/ 






lauantai 26. marraskuuta 2016

Berliinissä

Mukavaa viikonloppua, rakkaat lukijat!

Meidän lauma käväisi loppukesällä tosiaan myös parin päivän pyrähdyksellä pääkaupungissa. Säät olivat tosi helteiset, ja alkumatkasta jouduttiin (jälleen) Autobahnilla ruuhkien vuoksi odottelemaan. Ja odottelemaan. Se on täällä Saksassa tullut tutuksi.


Olimme varanneet tällä kertaa majapaikaksemme airbnb:n kautta lemmikkiystävällisen yksityisasunnon. Homma toimi sujuvasti, omistajat olivat lomilla, joten avaimet saimme viimein yöllä Berliiniin saavuttuamme lähikaupasta. Iltapalan jälkeen oli ihana päästä heti nukkumaan!

Seuraavana päivänä turisteerasimme! Jo aiemmin hyväksi havaitsemamme kulkuneuvot eli juna ja keskustassa Hop on- hop off- bussi osoittautuivat jälleen näin "koiraporukassa" oikein toimiviksi. Omalla autolla kun olimme saaneet ajaa jo ihan riittävästi sille reissulle... Informaatiota kävimme kysymässä juna- asemalta.



Tulihan sitä tietysti käveltyäkin melko lailla taas... Näimme muiden muassa sen kuuluisan muurin, hallintokorttelin tärkeine rakennuksineen, klassikkoautoja sekä tietysti holokaustin muistomerkin. Siellä kivipaasien välissä meinasi kyllä paistua, niin kuuma oli!!



Kyläilimme myös isännän tutuilla. Siellä oli saksanpaimenkoira. Minä olin vähän hämilläni, tunkea nyt toisen reviirille ja kotiin, enkä ollut oikein sosiaalinen, vaikka se halusi kovasti tutustua minuun. Lenkillä sitten painelimme yhtä tassua, se oli mukavampaa.

Parasta silti oli päästä takaisin majapaikkaan. Minä menin parvekkeelle ottamaan vähän aurinkoa vielä päivän päätteeksi... Siellä oli sellainen ihana pehmustettu sohva. Olisipa kotonakin.


No, täytyy toki todeta, että vaikka tykkäänkin matkustaa, olen aina silti ILOSTA PYÖREÄNÄ päästessämme reissusta kotiin! Minulta voi jopa päästä pieni ilohaukku! Poissa hyvä, mutta kotona paras!

Tällä kertaa näihin sanoihin ja tunnelmiin:
Toivotan kaikille tunnelmallista kotonalöhöilyä ja ensimmäistä adventtia!
Hau,

Tyyne

torstai 17. marraskuuta 2016

Synttäreitä

Guten Morgen!

Nytpä pääsikin aikaa kulumaan melko lailla sitten viime kuulumisistani, sorry vaan! Kuten aiemmin suunnittelin, kerron tänään syntymäpäivistäni! Ensin saatte vertailla, miltä olen näyttänyt ja miten muuttunut ajan myötä! - Kyllä minä olen sitten SOMA.




Ensimmäisessä kuvassa olen "nolla" vuotta, ja se on napattu kiireellä, joten ei ole turhan tarkka... Kun olin pikkuruinen, piti kuvat ottaa pikavauhtia, minä olin niin eläväinen! Yhä Emännällä on toisinaan liian hidas laukaisukäsi ja paras tilanne on usein jo kuvaa otettaessa ohi. Toisessa kuvassa olen 1 vuotta. Huomaa tarkka ilme. Emännällä on mitä todennäköisimmin jokin herkku kädessään... Ja kolmannessa kuvassa osaan jo tämän poseeraamisen ja ilmeeni kuvastaa viisasta ja tyyntä luonnettani. Vai mitä sanotte? Kuvaan olen ottanut myös tämänhetkisen lempileluni, Vinku Pallon. Sitä kannetaan niin hellällä puruotteella, että Isäntäväen toteamus: "Saa nähdä taas, kauanko tuokin pysyy ehjänä" on osoittautunut ihan turhaksi; Vinku Palloa ei rikota.

Hupaisasti kaikissa kuvissa nökötän saman lakanan päällä! Kyllä meillä siis muitakin lakanoita on... Ja tämä on useimmiten pesussa, koska se on "Tyynen lakana".

Täyttäessäni yhden vuoden hurahti Emäntä tietysti täysin ja kutsui meille oikein synttärivieraitakin! Ketäs muita kuin ystävämme Motten Emäntineen! Ennen kutsuja kävimme kaupassa ja poikkeuksellisesti minäkin pääsin mukaan...


Näin jälkeenpäin ajateltuna ihmetyttää, miten kukaan ei meidän paikallisessa "Prismassa" kommentoinut mitään, vaikka koiraa kuljetettiin elintarvikeosastoilla... Sain osakseni vain iloisia hymyjä ja kommentteja muilta shoppaajilta! Nyttemmin olen yhä päässyt mukaan rautakauppoihin, kemikaalioihin, ynnä kukkakauppaan... Sen lisäksi osaan tosiaankin loistavasti odottaa tarvittaessa kaupan edessä istuen, mikäli en sisälle pääse. 

No mutta takaisin synttäreihin! Ekana synttärinäni sain paljon lahjoja ja tottakai täyden huomion kaikilta- vaikka Motte koetti kyllä saada myös osansa huomionosoituksista... Emännät ja Isäntä söivät kakkua ja joivat synttärikahveet, me leikittiin. 




Tänä toisena synttärinäni juhlimme aamulla kotona "perheen parissa" ja sitten päivällä ajoimme Emännän kanssa "Motten metsään", jossa sitten temmelsimme kuten aina. Olin itse valinnut lahjani sellaisesta ihanasta koirakaupasta. Toisin sanoen tuon narupallon. Osaan ylipäätään hienosti tehdä valintoja! Kun Emäntä piti kummassakin kädessään palloa siellä kaupassa ja kysyi: "Kumpi otetaan?" niin minä osasin heti epäröimättä nenuttaa tuota kirjavaa pallosta. Ja se on ollut myös tosi mieluinen. Ei kuitenkaan yhtä kiva kuin Vinku Pallo. Tietenkään. 



Paketissa oli myös Herkku. RAKASTAN HERKKUJA. Mikä parasta, nyt on tapahtunut jotain kerta kaikkiaan upeaa! Minusta on tullut reilu viikko sitten jotakin sellaista kuin "Herkkutyttö"! Olen hyvin motivoitunut!! Emäntä koettaa kyllä toppuutella ja sanoa, että oikeasti se sana on Serkkutyttö... Joka tapauksessa se liittyy jotenkin siihen, että Emännästä on tullut Täti ja Kummitäti, ja siispä minusta se koiraserkku- elikä Herkkutyttö. Joka tapauksessa MAHTAVAA. :) Me ollaan niin onnellisia tästä. 

Ensi kerralla taidan kertoilla taas reissujuttuja... Tällä kertaa täältä mun kotimaasta, jossa olemme niin ikään matkustelleet eri puolilla. Pysykää siis matkassa!

Kuratassuterveisin,
Tyyne

J.K. Ja pian alkaa virallisesti joulun odotuskin... Me taidetaan Emännän kanssa jo viikonloppuna aloittaa koristelut! 


torstai 3. marraskuuta 2016

Eläinlääkärissä

Vatsavaivaterkkuja!

On se vaan kumma, miten välillä sitä herää ihan ookoona, eikä aikaakaan kun asiat alkavat menemään plörinäksi.

Minulla on taas ollut parin viikon ajan ensin tätä yökkimistä ja oksentelua, ja sitten sitä plörinää. Emännällä samoin. Suomalaisena sitä luulisi, että nyt vaan menisimme kumpainenkin lääkäristämme kysymään, mitä pitäisi tehdä, ja meille annettaisiin ohjeet ja varmuuden vuoksi alettaisiin tutkimaan näytteitä, jotta saataisiin selville, missä vika.

Ihan niin helppoa se ei täällä Saksassa kuitenkaan ole. Emännän kokemuksen mukaan lääkärit pitävät itseään täällä kaikkitietävinä ihan eri viissiin kuin meillä Suomessa. (Toisin sanoen se on kypsynyt, kun sitä pidetään hysteerisenä...) Ihmisten, saati eläinten lääkärit eivät täällä meidän kokemuksemme perusteella kovin herkästi ala testailemaan ulostenäytteitä, koska täällä ajatellaan, että on ihan normaalia olla välillä ruikulilla. Kattellaan nyt ensin. Kiva.

Emännälle ei kerran edes annettu näyteputkiloa, hoitajat vaan pyörittelivät toisilleen silmiään, kun Emäntä koetti sönkätä oireistani. Ne kai luulivat, ettei suomalainen ymmärrä, mitä silmien pyörittely tarkoittaa. Toisen kerran se onnistui saamaan sen putkilon ja täytteli sitä sitten vuorokauden verran ohjeen mukaisesti suurella vaivalla (ripulikakkojen kerääminen ei ole yksinkertaista, varsinkaan, kun siihen osallistuu kommentteineen joukko saksalaisia ohikulkijoita...) sekä kiikutti sen sitten eläinlääkäriin. Soitto tulosten perään varmisti, että... eläinlääkärin sijainen oli todennut, ettei näytettä lähtetä tutkittavaksi, vaan se heitetään roskiin.! -Miksi?

Mistä sitten apua hakemaan taas, kun mietityttää, joutuu yönsä valvomaan, eikä kerta kaikkiaan kehtaa mennä täällä kyselemään kun ei ole "tuon suurempia" vaivoja kuitenkaan... No Sannalle, tottakai. Ja heti ensireaktio on aivan erilainen kuin täällä! Ei silmien pyörittelyjä, vaan asiallisia, ystävällisiä kommentteja ja kysymyksiä. Pyritään pääsemään tarkasti selville siitä, mistä voisi olla kyse. Tärkeintä: Annetaan Emäntäparalle tunne siitä, ettei hän ole hysteerinen! ;) Annetaan ruokintaohjeita, jotka voi heti ja helposti toteuttaa. Ja ohjataan tutkimaan asiaa tarkemmin, jos oireet jatkuvat. Oikeesti, mikä helpotus, että olemme löytäneet meidän Sannan ja nuo Timantit. <3


Hyvän eläinklinikan tärkein ominaispiirre Emännän mielestä on, että asiakas otetaan vastaan avoimin mielin, häntä kuunnellaan tarkasti ja ollaan oikeasti kiinnostuneita auttamaan lemmikkiä ja selvittämään, mikä on vialla. Tämä toimii periaatteessa toki myös omalla eläinlääkärillämme täällä Saksassa. Emme ole koskaan kokeneet, että itse eläinlääkäri ei olisi ottanut meitä tosissaan ja koettanut auttaa. Silti vatsaongelmien kanssa olemme saaneet parhaan ja toimivimman avun Timanteilta ja haluamme suositella heitä koko sydämestämme myös muille. Ottakaa siis heihin vaan muutkin rohkeasti yhteyttä!

Kun nyt kerran eläinlääkäreistä bloggaan niin kerronpa samalla vielä myös esimerkin onnistuneesta lääkärikäynnistä täällä Saksassa, ettei vallan tule mollattua paikallisia... ;) Kun minut leikattiin eli tytötettiin, meni kaikki ihan nappiin. Emäntä oli sitäkin etukäteen tietty pohtinut päänsä puhki, koska tiesi, ettei narttujen "kastraatiot" aina välttämättä mene niin kuin Strömsöössä, että leikataanko vaiko eikö. Minulla vaan oli hormonitoiminta vilkasta ja juoksut ressaavia... Uikutin, herättelin yöllä, kanniskelin pehmoja ja kaivoin tyynyjä, hermoheikkoilin lenkillä...- siis oireita oli TOSI PALJON. Yhtäjaksoisesti tätä jatkui jokaisten juoksujen aikana aina monta kuukautta, vaikka itse juoksuvuoto ei viikkoa kauempaa kestänytkään. Ja kun ressailu vähän helpotti, kului vain pari kuukautta, ja minulla alkoivat lähestymään seuraavat juoksut! Paras esimerkki stressaamisestani oli varmaankin meidän Euroopanmatkalla. Silloin ajoimme serpentiini- vuoristoteitä, joissa piti lähes koko ajan jarrutella. Autossamme vinkuivat jostain syystä jarrut ja JOKA IKINEN KERTA, kun jarrua painettiin ja vinkaisu kuului, nostin kuononi ylös ja ULVOIN: "Minun pentu jossain hädässä, tulkaa auttamaan..."



Siispä Emäntä ja Isäntä päättivät, että leikataan. Leikkauspäivänä ei saanut aamulla syödä ja menimme Emännän kanssa yhdessä sovittuna aikana eläinlääkäriimme. Siellä ei ollut muita asiakkaita. Minut nostettiin tavalliseen tapaan pöydälle, annettiin pikku nukutus ja pääsin Emännän sylissä odotushuoneeseen nukahtamaan kaikessa rauhassa. Siellä oli kaikki pimennetty ja ihan hiljaista, joten nukahdin tuttuun syliin pian. Jonkin ajan kuluttua Eläinlääkäri tuli, varmisti, että nukun, ja kantoi minut operaatiohuoneeseen. Emäntä meni kotiin. (Eläinlääkäri tosin ehdotti, että Rouva voi mennä nyt kaikessa rauhassa ottamaan pienen Radlerin jonnekin Biergarteniin...)

Heti leikkauksen jälkeen Emäntä saapui Kopan kanssa minua noutamaan. Nukuin edelleen, enkä niin ollen itse muista tästä koko jutusta mitään. Minut vietiin pimennetyssä Kopassani kotiin kylppäriin, koska siellä oli viileää ja hämärää, heräilemään. Emäntä oli saanut hyvät kirjalliset ja suulliset ohjeet siitä, miten minun kanssani toimitaan hissun kissun kun alan herätä, ja että pissat tulevat jossain vaiheessa ja sitä varten pitää olla alusta valmiina. Itkeskely kuulemma kuuluu asiaan, mutta minä en juurikaan itkenyt, juttelin vaan vähän (nau) ihmeissäni, kun oli niin outoa liikkua. Kipuja en valittanut, olinhan saanut niitä vastaan jotain lääkettä.



Minulle oli jo eläinlääkärissä puettu lasten body, joka oli Emännälle esitetty vaihtoehdoksi sille normisti laitettavalle muovikaulurille, eli estämään haavan nuolemista. Emäntä oli sen minulle ennalta ostanut ja tuonut mukana leikkaukseen. Niitä vaihdettiin sitten aina tarpeen mukaan, ja ne toimivat loistavasti, kun ne puettiin nurinpäin ja häntä mahtui just sopivasti ulos niiden kolmen nepparin ansiosta: kun keskimmäisen nepparin jätti siis haaroista auki. Nerokasta! Olisin melko varmasti saanut naukukohtauksen siitä kaulurista nimittäin... Eli vinkki muillekin leikkaukseen menijöille, jotka ovat bodykokoa! :) Ulkoilla sain toki ilman bodya, muuten olisi ollut mahdotonta tehdä asioitaan. Seuraavana aamuna menimme eläinlääkäriin tarkastukseen, sain kipulääkettä ja todettiin, että kaikki oli mennyt hyvin. Jo muutaman päivän päästä olin taas ihan normaali, haava parani todella pian ja siististi ja nyt on elämä hormonimielessä rauhoittunut!

Joten tällä kertaa tämmöistä asiaa! Huomatkaa muuten, että kaikki kuvani avautuvat myös isompina, kun niitä klikkaatte! Että jos ette ole vielä koettaneet... Pidetään hännät pystyssä ja parannellaan...

Terkuin: toipilas- Tyyne

Yhteistyössä: https://elainklinikkatimantti.com