tiistai 28. elokuuta 2018

Kuvakortteja Baijerista

Ystävät kalliit!
Tällä kertaa saatte vielä nauttia matkakertomuksestamme, lähinnä kuvien merkeissä...




Tältä siis näytti elokuun alussa Saksassa, meidän pienessä, entisessä, kotikaupungissamme. Majapaikkamme oli aivan ensiluokkainen!! Kaikki tarpeellinen oli, ja vielä ekstraa! Kyllä me viihdyttiin.






Meistä tuntui kaikista kolmesta kuin kotiin oltaisiin tultu. Minätyttö muistin kaiken. Missä pitää pysähtyä ja istahtaa, ennen kuin saa ylittää kadun. Missä mikäkin kissa asuu. Missä aletaan hiipimään, että saisi ne yllätetyksi... Ja miten "nätisti katsotaan kissaa". Kurrr. Mrrrrr.




Tuttujen luona käytiin lähes päivittäin! Minä ja Motte!! (Tuon tarkempaa kuvaa ei kerta kaikkiaan saanut. Kuvataanpa meidän tapaamistamme vaikkapa sanoilla: wiuh wauh wiuhwiuh wauhwauh...) Koko reissun oli KUUUUUUMA. Vielä kuumempi kuin täällä Suomessa, joten päätelkää siitä. Majapaikkamme oli onneksemme kellarikerroksessa- siellä oli koko viikon siedettävää!!

Kuumuudesta huolimatta minä päätin, etten yhdessä kyläpaikassa tule ollenkaan kopastani ulos- paistun sitten vaikka sinne, ennemmin kuin leikin yhtään niitten labradorin kanssa. Minä en pidä labbiksista. Enkä kultaisista noutajista.

Toisessa kylässä pääsin elämäni ekaa kertaa kultakalalammen äärelle. Hmmm. Kiinnostavaa. Noita voinee myös syödä...? No, ei huolta, en napannut ainuttakaan. Katselin taas, nätisti. Huoh.



Viikko sujahti aivan liian nopeasti. Ikävä tulee taas kun katsoo näitä kuvia... Mutta mukavahan se oli kotiinkin palata. Auf Wiedersehen, Deutschland. Me tullaan joku kerta taas.

Ensi kerralla sitten kotimaista asiaa jälleen...
Voikaa hyvin siihen asti, toivoo

-Tyyne

perjantai 10. elokuuta 2018

Koira lentää matkustamossa Osa 2: Kokemuksia

Tarina jatkukoon...

Kun kaikki on pakattu, lennot varattu ja todistukset ynnä muut hankittu, niin sitten eikun kentälle! Kannattaa etukäteen miettiä, milloin matkustamoon mukaan tulevan lemmikin ruokkii, jottei hätä yllätä kesken matkan... Lisäksi Omistajan kannattaa pakata omaan käsimatkatavaraansa TYHJÄ pullo, jonne voi sitten lentokentällä wc:stä hakea vettä lemmikille juotavaksi. (Toki vettä voi myös ostaa turvatarkastuksen jälkeen, mutta me matkataan säästöbudjetilla...)


Lähtöselvityksessä katsotaan passit ja muut asiat kuntoon. Minut on yleensä katsottu, samoin koppani ja paperit, ja sen jälkeen olemme päässeet etenemään. Vaan ei tällä kertaa. Lufthansa tahtoi punnita minut, ja matkustuslaukkuni. Ja heidän puntarinsa mukaan me painoimme yhdessä kilon verran liikaa. Omistajille sanottiin, ettei koira voi tulla mukaan.

Ymmärsimme tottakai, että he tahtovat pitää kiinni säännöistään, joten koetimme neuvotella, voisimmeko tehdä jotain, jottei matkamme nyt sentään tähän tyssäisi. Omat käsimatkatavaramme olivat pieniä, voisiko niillä kompensoida tilannetta? Eihän kyse ollut kuin yhdestä kilogrammasta... Kaikkina (yli kymmenenä kertana) mitä olemme tätä väliä jo lentäneet, ei koskaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia... Olemme hankkineet kaikki vaaditut todistuksetkin... Mutta ei, mitään ei voi tehdä, koira ei saa tulla matkustamoon ja piste.

Mikä siis neuvoksi?

  
Finnair.
Marssimme saman tien Finnairin tiskille. Selitimme tilanteen. Kyllä, tiedämme, että teillä on samat painorajoitukset ja kyllä, ne ylittyvät kilogrammalla.

Asiakaspalvelu oli alusta asti aivan eri luokkaa, kiitos Reiska <3. Meiltä kyseltiin, meitä kuunneltiin. Ja lopputulema oli, että tottakai Tyyne saa tulla mukaan, tuon kilon verran pystytään joustamaan ilman muuta. Uudet liput varattiin kalliilla, kaikki ennalta varatut jutut (vuokra-auto, majoitus...) siirrettiin, koska pääsimme jatkamaan matkaa vasta seuraavana päivänä. Meidän piti siis ajaa takaisin kotiin, ja startata uudestaan aamuvarhain. Mutta pääsimme kuin pääsimmekin matkaan!

Jatkossa: meidän valintamme on FINNAIR.



Münchenissä olin sitten taas kotonani. Vahdin Emännän kanssa laukkuja sillä aikaa, kun Isäntä nouti vuokra- autoamme, ja sitten eikun Autobahnalle! KUUMAA OLI KOKO VIIKON. Jos oli ollut Suomessakin, niin se jäi silti kakkoseksi... Autossa oli onneksi ilmastointi ja varsinainen majapaikkamme oli kellarikerroksessa, eli sinnekään ei läkähdytty.



Ihan ekaksi oli pakko vierailla koiratavaratalossa, Nürnbergissä!! Jei! Lunderlandeja! Ja Isäntä heltyi niin, että sain valita sieltä peräti kaksi lelua: vinkuvia tietty molemmat!! Ne ovat Ankka ja Würfeli. Yläkuvassa olemme juuri menossa kohti ruoka- ja leluosastoa (talossa on 3 kerrosta!!! joten sieltä saa mitä vaan ikinä koiralle halajaa) ja alemmassa kuvassa olen valinnut Ankan.

Kotikaupungissa, Schwabachissa, kiersimme sitten tottakai kaikki tutut kulmat... Muistin jokaisen nurkan, missä piti alkaa vaanimaan, jos kissa olisi ikkunalaudalla, tai toisessa paikassa puskassa, auton alla... Kissat! Osasin. Istuin kuin nakki odottamaan tienristeyksissä kuten oli opetettu tekemään. Noi yhdet ihmettelivät: miten se voi muistaa kaiken?? - Miten en muistaisi?!



Ylläripylläreitäkin sattui. Yhtenä aamulenkkinä kuulin sivulta yhtäkkiä outoa määkinää. MITÄ!? Lauma vuohia jolkotti ihan kohti meitä!! Minä oikein hyppäsin ilmaan yllätyksestä, menin Emännän taakse piiloon ja sanoin: WuF! Kyllä Emännällä oli hauskaa. Ei niitä vaan ennen ollut tuolla laitumella... Kummia tyyppejä.


Pääosin kaikki oli kuitenkin ennallaan. Minun lapsuusmaisemani. Niistä aion kertoa lisää vielä seuraavassa postauksessakin. Pysykää siis kuulolla!

Matkaterveisin reissunaisenne,
Tyyne

maanantai 6. elokuuta 2018

Koira lentää matkustamossa Osa 1: Mitä mukaan matkalle?

Moippelis!

Nyt se tapahtui: viikko sitten pikkuinen perheemme suuntasi takaisin kotikonnuilleni- tällä kertaa lomamatkalle! Eli tarkemmin sanottuna Saksaan, Baijeriin. Lennot varattiin ensimmäistä kertaa Lufthansalta- ja viimeistä. Kerron tästä pian lisää...


Olen aikaisemminkin kertonut täällä blogissa koiran kanssa matkustamisesta, tällä kertaa tulee vähän tarkempaa tietoa koiran kanssa lentämisestä, koska siitä aina meiltä mm. lentokentällä tullaan kysymään. Lentoa varatessa (siis silloin, kun koira matkustaa "käsimatkatavarana") tulee ensin soittaa lentoyhtiöön, koska sieltä varmistetaan, että juuri tälle lennolle voi tulla lemmikki matkustamoon mukaan. Mahdollisia rajoittavia tekijöitä ovat esim. jos joku matkustajista on ilmoittanut olevansa allerginen, tai jos useita koiria/ muita eläimiä on tulossa samalle lennolle matkustamoon. Aiemmin Emäntä luuli, että per lento mukaan voi tulla vain yksi lemmikki, mutta opimme, että kaksikin voidaan mukaan ottaa, jos kone on riittävän suuri, eli mahtuvat toisistaan riittävän erillään matkustamaan.

Luffe vaati lisäksi eläinlääkärin todistuksen, jonka kävimme hakemassa. FINNAIRILLA TÄTÄ EI TARVITA. Passi, mikrosiru ja rokotukset meillä jo olivat ennestään kunnossa. Suomesta Saksaan matkatessa ei tarvita mitään erityisiä rokotuksia tms. mutta takaisin päin tultaessa on Saksasta haettava eläinlääkäriltä ekinokokki- nimistä loista vastaan kuuri, sillä sitä esiintyy Saksassa, muttei Suomessa. Suomessa eläinlääkärin todistus maksoi 61 euroa, Saksassa tuttu eläinlääkäri ja matolääke yhteensä 4,90 euroa... Joten kaipaamme kovasti takaisin Saksaan aina silloin, kun eläinlääkärille tulee asiaa!!



Kun todistus oli hankittu, alkoi armoton pakkaaminen! Puuh. Käsimatkatavaraksi sopivan kokoinen lentolaukkuni, sekä pissialusta. Check. Pyyhe, harja, kokoontaittuva juomakuppi. Check.



Dosetillinen vitamiineja ja ruokaa. Check. Vaikka ruokaa minä saan kyllä Saksastakin hankittua, kun meidän käyttämä Lunderland on saksalainen perheyritys ja heidän ruokaansa saa siis sieltä.




Ja kuivaherkkuja, joilla palkitaan silloin, kun mennään koppaan, ja muutoinkin aina välillä. Ja kakkapusseja, koska sanomattakin on selvää, että lentokentillä ulkoillessa (kuten lähes kaikkialla muuallakin, ainakin julkisilla paikoilla) jätökset tottakai kerätään ja laitetaan roskikseen. Check.


Sitten oltiinkin valmiina reissuun!!
Ensi postauksessa lisää matkustusasiaa, muun muassa niistä lentoyhtiöiden eroista... ;)

Matkaterkuin,
Tyyne