Tammikuun pimeyttä

Voihan hyvän tähen. Siinä lause, joka on kuulunut Emännän suusta joka ikinen- märkä, pimeä, lumeton, RASITTAVA!- tammikuun päivä. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä sitä riepoo.

Mutta surulliseksi veti hetkeksi minutkin, kun saimme viikonloppuna kuulla suru-uutisen naapurista. Koiraystävämme Ransu nukkui pois. Nyt Ransu saa kirmata vihreillä niityillä ilman kipuja ja syödä niin paljon luita kuin jaksaa. Meillä kaikilla on lenkkikaveria ikävä.

Mottoni kuitenkin on, että elämä jatkuu, ja vierivä kivi ei sammaloidu. Niinpä olen koettanut parhaani mukaan keksiä kaikenlaista kepposta ja touhua! Viime bloggauksessa jo vihjasimme mun älypeleistä, tässä niistä se haastavampi...

Nyt tarkkana: Isäntä piilottaa herkkuja...

... ja sanoo: "No niin, ETSI!"

Aluksi koetan aina, josko kova vauhti ja ankara tassulla raapiminen tuottaisi tulosta. Vasta kun se ei toimi, alan miettiä, miten muuten nuo luukut ja nappulat saisi siirretyksi...

Isännän kannustava läsnäolo auttaa! Pelaaminen on hauskaa!!

Jaksetaan siis nyt vaan koko lauma pysyä positiivisena ja keksiä jotakin kivaa tekemistä. Kohta se on jo helmikuu. Valoisampaan suuntaan ollaan menossa!

Pusuja kaikille lähetellen,
Tyyne

Tervetuloa, uusi vuosikymmen!

Mahtavaa alkanutta vuotta teille kaikille Karvakavereillemme!

Aluksi pieni katsaus joulun aikaan... kuinkas muutenkaan.

Kuten tarinaani seuranneet tietävät, on perheessämme tapana tehdä retki joulukuusimetsään. Tänä vuonna kun talvisää on ollut, sanoisinko, epätoivottava, oli metsässäkin karua ja märkää. Se ei kuitenkaan meitä haitannut, varsinkaan minua! Heti autosta päästyäni alkoi RIEMURALLI ympäri, ympäri, ympäri, ympäri... Miten hauskaa!! Eihän minun seurassani kerta kaikkiaan voi kuin tulla hyvälle tuulelle, säästä viis.

Löysimmekin tosi kauniit kuuset sekä meille, että Mikki Mikittäjälle. Aatoksi saimme kanssamme juhlimaan sekä Koiramummelin ja -pappelin, että Kamuni perheineen! Lisää riemua! Me Kamun kanssa tarkkailimme yhdessä milloin Olli Oravaa, milloin sitä, koska Joulupukki tulee...

Viimein illan pimeydessä kuului ovelta kolkutus ja kysymys: "Onko täällä kilttejä lapsia?" Minä ilmoitin heti kuuluvalla äänellä, että kyllä on! Pukki tuoksui tänäkin vuonna ihan tutulta... Olimme Kamun kanssa molemmat aivan innoissamme kaikista lahjoista! Ilta kuluikin nopeasti leikkiessä. Jossain vaiheessa väsähdimme kumpikin... Kamu matkasänkyynsä, minä kuusen alle.

Vuosi vaihtui kotosalla, rennoissa merkeissä. Emännän joululahjaksi saama kirja avattiin ja se rupesi tarkkailemaan minua jotenkin ihan uusin silmin taas... "Mikähän tuossa on taustalla, kun nyt Tyyne tuijottaa tota Ammua... " Pahoin näyttää siltä, että minua aletaan taas YMMÄRTÄMÄÄN ihan uusin tiedoin. Kirjaan epäilemättä palataan täällä blogissa vielä!

Vuosi 2020 on siis alkanut meillä oikein lupaavasti! Olen ollut tyytyväinen, kun lauma on ollut niin paljon koossa ja silti on ollut riittävästi virikkeitäkin! Tällä lailla kun jatkuu, niin minulla ei ole mitään moitittavaa.

Sain muuten joulupukilta kaksikin älypeliä. Mitäs niillä tehdään? Siitä lisää ensi kerralla!
Voikaa hyvin, hännät pystyyn ja nokka kohti tuulta.

Esimerkkinä tästä,
Tyyne