Taas toivotus hyvän joulun, joulurauhan se tuo!

 Joulunaikaa, ystävät!

Sitä parasta aikaa koiran elämässä: saa tonttuilla, nuuskia lahjapiiloja, ja yksi jos toinenkin herkku voipi henkilökunnan huomaamatta päätyä parempiin suihin... 

Suomi on saanut nauttia lumisesta joulukuusta, ja kuten minua seuranneina tiedätte, westielle lumessa peuhaaminen on ihan vastustamatonta. Kun on ollut hitusen hytisevämpää, olen joutunut alistumaan jussipaitaani, mutta niitä kertoja on toistaiseksi ollut tasan kaksi. Joten yleensä olen painellut ihan vaan tuplaturkissani menemään. 

Joulu on meille aikaa, jolloin OLLAAN. Emäntä touhuaa hiljakseen, ja pyrkii rauhoittumaan aina kun vaan voi. Isäntä touhuaa pontevammin, ja pyrkii touhuamaan aina vielä vähän enemmän. Napero ja minä siinä sitten omine touhuinemme lisäksi. Napero on enemmän tullut isäänsä, minä, varsinkin näin kypsemmässä iässä, taas Emäntään. 

Ennen joulua on vielä vaikka mitä kivaa tiedossa, kuten vaikkapa kuusen hakua ja oravien vahtimista! Haluaisin kovasti jakaa iloani kaikille, ja tässä sen nyt teen: 

PIHALLA LUMESSA JUOKSE JA KELLI

SISÄLLÄ PUOLESTAAN ITSEÄS LELLI

HERKKUJA MAISTA JA KYLKEÄ KÄÄNNÄ

ÄLÄKÄ TURHAAN KÄTTÄ VÄÄNNÄ

KAIKKIEN ANNA RAUHASSA OLLA

SILLOIN RENTOUTUU SINUNKIN POLLA.

 

Rauhaa ja rakkautta joulun aikaanne mitä lämpimimmin toivottaa

💚 Tyyne

Onnea seitsemänvuotiaalle minulle!

 Kyllä! Tänään minä, Tyyneinen, olen jo 7 vuotta.

Kummallista kyllä, Emäntä muisti asian vasta kello kymmenen aamulla. Aina ennen olen ollut keskipisteenä jo ennen heräämistäni, suunnilleen ainakin. Ei se kuitenkaan haitannut, sillä kun Emäntä ja Napero sitten tulivat kauppareissusta, he yllättivät minut onnittelulaululla ja- LUULLA. Oikein hyvää, kiitos! 

Kesähän sitten mennä lompsotti. Nyt on syksy, ja pikapikaa näyttäisi tulevan talvi. Elämä rullaa meillä rataansa. Hyvin tulemme Naperon kanssa valtaosin juttuun. Minä olen niin Esimerkillinen Isosisko. Niin minulle sanotaan, melkeinpä päivittäin. Hyvä Tyttö, Tyyne Osaa. <3 

Punkeista luvattiin raportoida. Ei menny kesä niin kuin Strömsössä. Minun pantani otti Isäntää liiaksi henkeen, se heivattiin. Ja punkkejahan oli. Melkein kuin kotomaassani Saksassa! Siltä osin kurja kesä. Emäntää puri jalkaan, ja siitä tuli aikamoinen kipu ja vaiva, joka penisilliinikuurin jälkeenkään ei ihan parantuneelta näytä. Mutta jätetään tämä nyt taaksemme ja keskitytään ajattelemaan eteen päin. Jospa niitä nyt ei vähään aikaan taas tarttis ajatella? 

Ulkona ollaan paljon, hienoa on, että Napero viihtyy siellä myös minun seuranani hyvin. Hän saa "taluttaa" minua (Emäntä pitelee toista narua...) ja träkkerin kanssa pääsen vapaanakin juoksemaan. Olen siis tyytyväinen elämääni! Massu on voinut kohtalaisen hienosti Sannan ohjeita seuratessamme ja muutenkin odotamme jo innolla JOULUVALMISTELUITA. 

Bloggaamista emme aio lopettaa, mutta kyllähän nämä postaukset hurjasti ovat harventuneet... Eipä ole ollut aikaa. Päivät ja hetket eletään täysillä. Samaa suosittelemme kaikille. 

Rakkaita terveisiä kuvien myötä lähettää Synttärityttö

Tyyne

Kesää kohti hännät pystyssä!

 Pimpeli pompeli, Tyyne täällä hei!

Kevään tulo on sitten ihanaa! Minä tykkään niin, kun voin lökötellä auringonläikissä tuvan lattialla. Erityisen mukavaa on, kun joskus muina tyttöinä onnistun hivuttautumaan Naperon peitolle. Se se vasta on pehmuinen! Mutta tottakai sekin, kuten kaikki kiva, on kiellettyä. Silti aika usein siinä onnistun, koska Emäntä on niin kiireinen juostessaan- kirjaimellisesti!- meidän pikku veijarin perässä. 

Napero ja Minä tullaan oikein hyvin toimeen niin kauan, kuin Minä pysyn valppaana... Pikkuinen mies kun tahtoo olla liian kovakourainen... Usein olen jo löytäyt itseni tilanteesta, jossa minut on ahdistettu nurkkaan ja pikkuiset kourat tarraavat partakarvoihini. Kertaakaan en ole hermojani menettänyt, mistä Henkilökunta on ihmeissään ja kiittelee minua aina vuolaasti! Minä yksinkertaisesti pysyn paikoillani odottamassa apua, ja puren hampaat yhteen. 

Huolehdin Naperosta niin, että kun hän kaatuilee ja satuttaa itsensä, olen heti paikalla lohduttamassa. Paitsi joskus, jos näen, että Emäntä ehti ensin. Otan metelin, kaaoksen, minulle kohdistetut (aiheettomat!) moitteet, sekä ylipäätään kaiken hösellyksen lunkisti. Ravistan vaan kaikki murheet pois niskasta painamasta ja jatkan eteenpäin. 

Emännällä on ollut kova treeni päällä. Se treenaa sitä, ettei ottaisi kaikista asioista niin hirveitä pultteja. Kahvia kuluu... Minä autan, tottakai. Eilen sitten löytyi kaulaltani vuoden ensimmäinen punkki taas. Emäntä päätti, että nyt kokeillaan jotain meille uutta. Niinpä minulla on nyt kaulassani ekaa kertaa karkotepanta. Sen nimi on Symppis. Se lemuaa valtavasti. Ihanaa!!! 

Pidämme teidät ajan tasalla siitä, millainen punkkikesä meille nyt tulee. Mikäli Isäntä kestää tätä hajua, sillä hänen nenäänsä se otti aika tavalla... Meillä on käytössä koko S, jos joku muukin siellä tahtoo varustaa samankokoista koiraa tai kissaa tällä pannalla. Ja pannan löydät täältä, mistäpä muualtakaan: Eläinklinikka Timantti 

Loppuun vielä hyväntuulen tositarina. Minä olin päivänä muutamana hetken rusakkojahdissa (Isännän sanojen mukaan...) ja siellä katosi päältäni keltainen turvaliivi. Jossain metsässä se sitten on, ajatteli Emäntä, ja aikoi jo hankkia uuden. Ei kuitenkaan vielä päässyt aikeista tekoihin saakka, kun postilaatikkoomme jo ilmaantui kirje, MINULLE. Siellä oli se turvaliivi. 

Naapuriston Rouva oli lenkillään sen jostain puskasta bongannut, soittanut liivissä näkyvään numeroon eli Isännälle, ja sitten seuraavalla lenkillä pudottanut sen meidän postilaatikkoomme. <3 Kyllä vaan: Punkkeja tai ei, mutta KYLLÄ MAALLA ON SENTÄÄN MUKAVAA. 

Pusuja teille, pitäkää naapureistanne yhtä hyvää huolta kuin me täällä.

Terkuin,

Tuoksuvainen Tyyne  

Osaisin, jos huvittais

 Hei kaikki karvakaverit!

Paljon pahoitteluita: olen pitänyt luvattoman pitkän bloggaustauon. Meidän elämästä on tullut Naperon myötä niin paljon kiireisempää ja varsinkin sihteerikköni Emäntä on koko ajan täystyöllistetty. Ei siinä ehdi kirjoittelemaan, vaikka se miten hauskaa olisikin... 

Toisena ongelmana on, että sihteerikön tietokoneessa on jokin probleema, jota ei toistaiseksi ole osattu korjata ja siksikin esim. kuvien kanssa bloggaaminen ei nyt onnistu.

Yritin kuitenkin tähän liittää yhden vanhan kuvan jotta saisitte edes jotain kuvaa siitä, kuka täällä yhä vaan on. Eli se sama tuttu Tyyne. Noin. 

Eikä näemmä vaan onnistu.  

Oltais kuvassa justiin oltu avaamassa Timantista tullutta ruoka- ja herkkupakettia- lempipuuhassani siis. (https://www.elainklinikkatimantti.com) Teidän tarttee nyt vaan mielikuvitella se riemuisa ilme, joka minulla on- sorry.

Muuten meidän elo on aikas rutiininomaista. Minä osallistun edelleen lapsenhoitoon, kasvatukseen ja toimin Emännän terapeuttina. Se ottaa väsyneenä kierroksia, minä sitten sitä maadoitan takaisin maan päälle. Vaunulenkeillä osaan kulkea tien laidassa vaunujen edessä ja pysähtyä käskystä jos autoja tulee. Siis paino sanalla OSAAN. Jos viitsin. Osaan myös ulkoilla pihassa ilman talutinta. Tämä on kyllä toistaiseksi minulta taas evätty. Pääsi kerran käymään niin, että karkasin, ja meinasi käydä ohrasesti. Että heti ne näköjään kyllä reagoi, kun mua ei huvita totella. Tosikot. 

Sannan hoidossa vatsani on pysynyt taas parempana. Olen saanut hitusen painoakin lisää ja voin iloisesti. Itse tuppaan tekemään kaikkeni, ettei Emäntä huomaisi minua syöttötuolin alla... Sieltä saan kyllä häädön heti, mutta aina välillä olen silti ehtinyt jo jotain pudonneita jutskia napostelemaan. Napero ojentaa niitä jo minulle. OMG teidän kanssanne, sanoo Emäntä. 

Kattellaan, milloin seuraava pikku tauko tulee, että voidaan taas bloggailla... Ei me olla teitä hylätty! Voidaan kaikki hyvin ja huolehditaan omasta ja muiden hyvinvoinnista, eiköstä vaan. Jossain näkyy jo valoa, kaikki järjestyy ajan myötä. 

Pusuin,

Tyyne 

Yhteistyössä: Eläinklinikka Timantti