Pimpeli pompeli, Tyyne täällä hei!
Kevään tulo on sitten ihanaa! Minä tykkään niin, kun voin lökötellä auringonläikissä tuvan lattialla. Erityisen mukavaa on, kun joskus muina tyttöinä onnistun hivuttautumaan Naperon peitolle. Se se vasta on pehmuinen! Mutta tottakai sekin, kuten kaikki kiva, on kiellettyä. Silti aika usein siinä onnistun, koska Emäntä on niin kiireinen juostessaan- kirjaimellisesti!- meidän pikku veijarin perässä.
Napero ja Minä tullaan oikein hyvin toimeen niin kauan, kuin Minä pysyn valppaana... Pikkuinen mies kun tahtoo olla liian kovakourainen... Usein olen jo löytäyt itseni tilanteesta, jossa minut on ahdistettu nurkkaan ja pikkuiset kourat tarraavat partakarvoihini. Kertaakaan en ole hermojani menettänyt, mistä Henkilökunta on ihmeissään ja kiittelee minua aina vuolaasti! Minä yksinkertaisesti pysyn paikoillani odottamassa apua, ja puren hampaat yhteen.
Huolehdin Naperosta niin, että kun hän kaatuilee ja satuttaa itsensä, olen heti paikalla lohduttamassa. Paitsi joskus, jos näen, että Emäntä ehti ensin. Otan metelin, kaaoksen, minulle kohdistetut (aiheettomat!) moitteet, sekä ylipäätään kaiken hösellyksen lunkisti. Ravistan vaan kaikki murheet pois niskasta painamasta ja jatkan eteenpäin.
Emännällä on ollut kova treeni päällä. Se treenaa sitä, ettei ottaisi kaikista asioista niin hirveitä pultteja. Kahvia kuluu... Minä autan, tottakai. Eilen sitten löytyi kaulaltani vuoden ensimmäinen punkki taas. Emäntä päätti, että nyt kokeillaan jotain meille uutta. Niinpä minulla on nyt kaulassani ekaa kertaa karkotepanta. Sen nimi on Symppis. Se lemuaa valtavasti. Ihanaa!!!
Pidämme teidät ajan tasalla siitä, millainen punkkikesä meille nyt tulee. Mikäli Isäntä kestää tätä hajua, sillä hänen nenäänsä se otti aika tavalla... Meillä on käytössä koko S, jos joku muukin siellä tahtoo varustaa samankokoista koiraa tai kissaa tällä pannalla. Ja pannan löydät täältä, mistäpä muualtakaan:
Eläinklinikka Timantti
Loppuun vielä hyväntuulen tositarina. Minä olin päivänä muutamana hetken rusakkojahdissa (Isännän sanojen mukaan...) ja siellä katosi päältäni keltainen turvaliivi. Jossain metsässä se sitten on, ajatteli Emäntä, ja aikoi jo hankkia uuden. Ei kuitenkaan vielä päässyt aikeista tekoihin saakka, kun postilaatikkoomme jo ilmaantui kirje, MINULLE. Siellä oli se turvaliivi.
Naapuriston Rouva oli lenkillään sen jostain puskasta bongannut, soittanut liivissä näkyvään numeroon eli Isännälle, ja sitten seuraavalla lenkillä pudottanut sen meidän postilaatikkoomme. <3 Kyllä vaan: Punkkeja tai ei, mutta KYLLÄ MAALLA ON SENTÄÄN MUKAVAA.
Pusuja teille, pitäkää naapureistanne yhtä hyvää huolta kuin me täällä.
Terkuin,
