Rakkaat ystävät, täällä Tyyne!
Huomisen Koiranpäivän kunniaksi mekin nyt postataan PIIIITKÄSTÄ aikaa tottakai!
Rakkaat ystävät, täällä Tyyne!
Huomisen Koiranpäivän kunniaksi mekin nyt postataan PIIIITKÄSTÄ aikaa tottakai!
Joulunaikaa, ystävät!
Sitä parasta aikaa koiran elämässä: saa tonttuilla, nuuskia lahjapiiloja, ja yksi jos toinenkin herkku voipi henkilökunnan huomaamatta päätyä parempiin suihin...
Kesähän sitten mennä lompsotti. Nyt on syksy, ja pikapikaa näyttäisi tulevan talvi. Elämä rullaa meillä rataansa. Hyvin tulemme Naperon kanssa valtaosin juttuun. Minä olen niin Esimerkillinen Isosisko. Niin minulle sanotaan, melkeinpä päivittäin. Hyvä Tyttö, Tyyne Osaa. <3
Punkeista luvattiin raportoida. Ei menny kesä niin kuin Strömsössä. Minun pantani otti Isäntää liiaksi henkeen, se heivattiin. Ja punkkejahan oli. Melkein kuin kotomaassani Saksassa! Siltä osin kurja kesä. Emäntää puri jalkaan, ja siitä tuli aikamoinen kipu ja vaiva, joka penisilliinikuurin jälkeenkään ei ihan parantuneelta näytä. Mutta jätetään tämä nyt taaksemme ja keskitytään ajattelemaan eteen päin. Jospa niitä nyt ei vähään aikaan taas tarttis ajatella?
Ulkona ollaan paljon, hienoa on, että Napero viihtyy siellä myös minun seuranani hyvin. Hän saa "taluttaa" minua (Emäntä pitelee toista narua...) ja träkkerin kanssa pääsen vapaanakin juoksemaan. Olen siis tyytyväinen elämääni! Massu on voinut kohtalaisen hienosti Sannan ohjeita seuratessamme ja muutenkin odotamme jo innolla JOULUVALMISTELUITA.
Bloggaamista emme aio lopettaa, mutta kyllähän nämä postaukset hurjasti ovat harventuneet... Eipä ole ollut aikaa. Päivät ja hetket eletään täysillä. Samaa suosittelemme kaikille.
Rakkaita terveisiä kuvien myötä lähettää Synttärityttö
Tyyne
Pimpeli pompeli, Tyyne täällä hei!
Kevään tulo on sitten ihanaa! Minä tykkään niin, kun voin lökötellä auringonläikissä tuvan lattialla. Erityisen mukavaa on, kun joskus muina tyttöinä onnistun hivuttautumaan Naperon peitolle. Se se vasta on pehmuinen! Mutta tottakai sekin, kuten kaikki kiva, on kiellettyä. Silti aika usein siinä onnistun, koska Emäntä on niin kiireinen juostessaan- kirjaimellisesti!- meidän pikku veijarin perässä.
Napero ja Minä tullaan oikein hyvin toimeen niin kauan, kuin Minä pysyn valppaana... Pikkuinen mies kun tahtoo olla liian kovakourainen... Usein olen jo löytäyt itseni tilanteesta, jossa minut on ahdistettu nurkkaan ja pikkuiset kourat tarraavat partakarvoihini. Kertaakaan en ole hermojani menettänyt, mistä Henkilökunta on ihmeissään ja kiittelee minua aina vuolaasti! Minä yksinkertaisesti pysyn paikoillani odottamassa apua, ja puren hampaat yhteen.
Huolehdin Naperosta niin, että kun hän kaatuilee ja satuttaa itsensä, olen heti paikalla lohduttamassa. Paitsi joskus, jos näen, että Emäntä ehti ensin. Otan metelin, kaaoksen, minulle kohdistetut (aiheettomat!) moitteet, sekä ylipäätään kaiken hösellyksen lunkisti. Ravistan vaan kaikki murheet pois niskasta painamasta ja jatkan eteenpäin.
Hei kaikki karvakaverit!
Paljon pahoitteluita: olen pitänyt luvattoman pitkän bloggaustauon. Meidän elämästä on tullut Naperon myötä niin paljon kiireisempää ja varsinkin sihteerikköni Emäntä on koko ajan täystyöllistetty. Ei siinä ehdi kirjoittelemaan, vaikka se miten hauskaa olisikin...
Toisena ongelmana on, että sihteerikön tietokoneessa on jokin probleema, jota ei toistaiseksi ole osattu korjata ja siksikin esim. kuvien kanssa bloggaaminen ei nyt onnistu.
Yritin kuitenkin tähän liittää yhden vanhan kuvan jotta saisitte edes jotain kuvaa siitä, kuka täällä yhä vaan on. Eli se sama tuttu Tyyne. Noin.
Eikä näemmä vaan onnistu.
Oltais kuvassa justiin oltu avaamassa Timantista tullutta ruoka- ja herkkupakettia- lempipuuhassani siis. (https://www.elainklinikkatimantti.com) Teidän tarttee nyt vaan mielikuvitella se riemuisa ilme, joka minulla on- sorry.
Muuten meidän elo on aikas rutiininomaista. Minä osallistun edelleen lapsenhoitoon, kasvatukseen ja toimin Emännän terapeuttina. Se ottaa väsyneenä kierroksia, minä sitten sitä maadoitan takaisin maan päälle. Vaunulenkeillä osaan kulkea tien laidassa vaunujen edessä ja pysähtyä käskystä jos autoja tulee. Siis paino sanalla OSAAN. Jos viitsin. Osaan myös ulkoilla pihassa ilman talutinta. Tämä on kyllä toistaiseksi minulta taas evätty. Pääsi kerran käymään niin, että karkasin, ja meinasi käydä ohrasesti. Että heti ne näköjään kyllä reagoi, kun mua ei huvita totella. Tosikot.
Sannan hoidossa vatsani on pysynyt taas parempana. Olen saanut hitusen painoakin lisää ja voin iloisesti. Itse tuppaan tekemään kaikkeni, ettei Emäntä huomaisi minua syöttötuolin alla... Sieltä saan kyllä häädön heti, mutta aina välillä olen silti ehtinyt jo jotain pudonneita jutskia napostelemaan. Napero ojentaa niitä jo minulle. OMG teidän kanssanne, sanoo Emäntä.
Kattellaan, milloin seuraava pikku tauko tulee, että voidaan taas bloggailla... Ei me olla teitä hylätty! Voidaan kaikki hyvin ja huolehditaan omasta ja muiden hyvinvoinnista, eiköstä vaan. Jossain näkyy jo valoa, kaikki järjestyy ajan myötä.
Pusuin,
Tyyne
Yhteistyössä: Eläinklinikka Timantti
Kuusi vuotta
"paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa Tyyneee... paljon onneeaa vaan!"
Tänään minätyttö täytin 6. Sain isännältä ja Naperolta yhden lahjan ja Emännältä toisen! Ei huono. Lisäksi Kummitäti muisti aivan huipulla Orava-kortilla.
Muiskis!
Tänne ei olla nyt joudettu paljoa poikkeilemaan, pahoitteluni siitä! Meillä on koko lauma keskittynyt uusimman laumanjäsenen kasvattamiseen, ja se, hyvät ystävät, vie kyllä aikaa!! Ja voimia...
Ei kuitenkaan masennuta ja laiteta päätä piiloon, vaan katsellaan kaikkea sitä, mistä tulee iloiseksi. Ihan varmasti jokaiselle päivälle löytyy ainakin YKSI iloinen asia! Ärrierit ovat olemassa sitä varten, että ne pitävät omistajansa varpaillaan, mutta toisaalta myös keksivät päivittäin jotain hauskaa, mille ei vaan voi olla nauramatta. (Kiitos siitä sinulle, Tyyne. Kirjoitti sihteerikkö Emäntä.)
Iloista elokuun jatkoa teille jokaiselle. 👍
Pusuin,
Tyynenne