Emäntä on ihan saamaton. Se vaan marisee sitäkin, että sen synnytysvalmennukset on kaikki peruttu koronaepidemian vuoksi. Minä avuliaana tyttönä sitten päätin järjestää sille sitä valmennusta!
Millaisia taitoja äiti sitten tarvitsee? No, pitää todellakin osata LEIKKIÄ. Yleensähän meidän perheessä nämä roolit menevät niin, että Emäntä kasvattaa ja Isäntä leikkii. Nyt olikin haaste edessä, että miten saan tuon möhömahan innostumaan leikkimisestä?
Onneksi muistin vanhan kunnon leikin, jota nimenomaan minun pentuaikoinani leikimme. Nimeltään se on ytimekkäästi PONNA. Leikkiä leikitään niin, että Emännän istuessa (tai maatessa) jossain sen verran matalalla, että yletän, hiivin sen selän taakse ja nappaan siltä hellästi ponnarinlenksun päästä! Sitten riemuitaan!!! Jei, näin se lentää, kun sitä läppää tassulla tai viskaa sen suullaan ilmaan! Ja eiku perään!! Pentuaikana jo nakersin eräänkin Ponnan hajalle, jolloin Emäntä hyvinkin lähti leikkiin mukaan. Nykyisin en enää pureskele niitä hajalle, mutta tämä leikki hellyttää Emännän silti mukaan kannustamaan minua.
Äitien pitää myös osata RELATA. Ja missäs se paremmin onnistuisi kuin luonnossa! Niinpä me Isännän kanssa tehtiin hartiavoimin töitä ja saatiin kuin saatiinkin tuo alati uupuneemmaksi käyvä otus mukaamme metsäpiknikille! Meidän suunnitelmissa oli kävellä hirvien suosimalle paikalle, jotta voisimme katsella samalla jälkiä (ja kenties pyöriä taas niissä ihanissa hajuissa, siis minä, ei Isäntä), muttei tuo yksi jaksanut piirakan leivottuaan ja piknikkassin pakattuaan enää kuvitellakaan mitään kävelyitä. Niinpä me hypättiin sitten autoon ja huristeltiin Metsästyskodalle, jossa oli kyllä ihan yhtä kivaa samoilla!
Viimeisenä valmennusvinkkinä sanoisin, että äitinä pitää osata myös olla KIINNOSTUNUT siitä, mikä lasta kiinnostaa. Emäntä ymmärtää tämän hyvin. Minulle annettiin kaukosäätimet ja valinnan mahdollisuus- minä valitsin kissaohjelman. Sitä sitten yhdessä katseltiin. Välillä oli tosi jänniä kohtia kun oli puumia ja leijonia ja metsästyskohtauksia. Silloin oli hyvä, että olin Emännälle tukena.
Eipä sitä minun mielestäni juuri muuta tarvitse nyt tässä vaiheessa osatakaan. Kyllä kai ne asiat sitten vauhdissa oppii, mitä tästä vielä jäi puuttumaan... Olipa hyvä, että olen olemassa, niin tuli sekin valmennus hoidettua ihan tuosta noin vaan ja nyt Emäntä voi kaikessa rauhassa vaan odottaa.
Keväisen ilon terveisiä kaikille! Voikaa hyvin.
Toivottelee,
Tyyne
