JUHLABLOGGAUS

Hyvät ystävät ja karvakuonolaiset!

Tänään minä, Tyyne, täytän 5 vuotta! Ja lisäksi olen nyt tarinoinut teille jo sadan bloggauksen verran elämästäni. Kiitos kaikille, jotka vaiheitani tykkäävät seurailla ja roppakaupalla ONNEA minulle!!

Synttäreitäni vietetään vielä toisenkin kerran, sanoi Emäntä. Aika mahtavaa! Parin viikon kuluttua on nimittäin Kamullani 3- vuotisjuhlat ja samaan syssyyn julhitaan uudestaan minutkin. Tänään aamulla Emäntä ja Isäntä lauloivat minulle paljononneeaavaan, ja sain PAKETIN. Rakastan paketteja.

Paketista tuli AMMUU. Se röhkii. Minä villiinnyin. Kuitenkin noin kymmenen minuuttia sitä riepoteltuani totesin, että onpa kiva kaveri, otetaan se mukaan ikkunaa vahtimaan! Ja sitten me istuimme Ammuun kanssa vierekkäin rappusella katselemassa Ollia puussa.

Meillä ei ole haravoitu. Puissa on vieläkin lehtiä. Sitäpaitsi on paljon kauniimpaa kun maa on keltainen! Eikö? No, varmaan lähiaikoina lehtipuhallin laulaa sen verran, että edes suurimmat kasat saadaan jonnekin tontin laidoille, mutta toisaalta voi olla niinkin, että säästymme koko hommalta. Eilen nimittäin satoi lunta...

Rakastan lunta. Rakastan synttäreitä. Rakastan!
Rakkautta teillekin lähetellen,

💜 Tyyne, 5 vuotta

Hämäränhyssyä

Heivaan hei!

Se muuttui lokakuuksi, ja toi muassaan viileät ilmat, sumuiset aamut, ja kauniin ruskan! Mahtavaa!

Me käytiin Emännän kanssa Koiramummilassa ja sain tutustua uusiin lenkkipolkuihin. Hienoja, ihan taiteellisia vanhoja puita ja kaarisiltoja... Ihan piti istahtaa ihailemaan maisemia keskelle siltaa.

Emännällä ja Isännällä oli taas molemmilla niin paljon SUTINAA, että minulla kävi päivähoitajana Muori. Meillä oli mukavaa. Tutkimme pihalla. Kaikenlaisia sieniä putkahtelee yhä esille, osa tuttuja, osa ei.

Toisina päivinä on ollut niin sumuista (monellakin tavalla...) ettei Emäntä ole aina löytää minua, kun menen hyviin piiloihin... Liekö sumun syytä, että Olli Oravan lajitoveri oli jäänyt auton alle. Me surimme sitä Emännän kanssa. Onneksi Olli ja Olga ovat kyllä yhä edelleen geimeissä mukana!

Minä kaivoin yhtenä päivänä taas kraateria- siitä tuli aikas iso! Ja sen jälkeen jouduin pesulle, hyi faarao. Heti seuraavalla ulkoilukerralla karkasin uudestaan kaivuumaalle... "Voi hyvän tähen", sanoi Emäntä, "montako kertaa sut pitää päivässä pestä!!?" Minusta sellainen peseminen on kyllä ihan tarpeetonta ja vähintäänkin liioiteltua.

Nautitaan siis kukin tavallamme näistäkin ilmoista. Tunnelmoidaan, riehutaan, keppostellaan! Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kivaa voi milloinkin keksiä! Minä olen siitä elävä todiste.

Antoisia syksyn hetkiä toivoen,

Tyyne