Terppa!
Tulin vaan kertomaan mitä mulle kuuluu. Mua pännii. En tahtoisi kuunnella ollenkaan, kun noi huutaa mua. Koko ajan. Kun mulla ois VAIKKA MITEN PALJON muuta tekemistä. Niinpä en kuuntele ollenkaan, meen vaan ihan omia polkujani.
Yhtenä päivänä naapurin Ransu poikkesi Emäntänsä kanssa meidän pihaan ja ne ottivat minut mukaansa lenkille. Se oli Emännästäni Aivan Mahtava Idea, minä olin lähdettäessä enemmän kuin vähän epäluuloinen. (Kotiin päin olin sen sijaan suorastaan kuulemma johtanut joukkoa...)
Osaan tosi hyvin mököttää, tuossa kuvassa näette ilmeeni
isomökö. Tehkääpä perässä! En tietty kovin usein mököttele, joskus vaan tuntuu, että nää päivät on taas lumien sulettua ihan kuin siitä Jenni Vartiaisen laulusta:
Kuinka Edenistä autioituu maa,
jossa ei tietkään johda mihinkään...
Tällaiselta näytti tänä aamuna mun lenkkitien varrella. Oikeesti. On tää uskomaton pohjolan maa. Korvani taisivat olla taas täynnä sitä puuroa, ainakin jos Emäntään on uskominen. Mutta tulipahan ravattua sekin lenkki, sisulla. Emännällä on jo ihan leuat kipeenä siitä mäkättämisestä. (Niin oma vika, sanon minä.)
Se tarttui jo minun Kummitädiltäni saamaani lahjakirjaan epätoivoissaan- "jotain pitää nyt keksiä, että saadaan sinut taas kuuntelemaan, senkin pönttö puurokorva." Se esitteli kirjaa minullekin. Kirjan nimi on Opeta koirallesi uusia temppuja ja kannessa näyttää olevan- mikäpä muukaan kuin- Westie.
Aluksi esitin EVVK:ta, mutta kun luulin, että nyt sen silmä vältti, aloin vähän tutkimaan...
Jaa, ei ehkä sittenkään hassumpi idea. Tämä vaikuttaa vahvasti siltä, että tähän hommaan liittyy herkkuja, joten siittä vaan. Saapi nähdä, kuka opettaa kenelle ja mitä. ;)
Nyt kun on kuralenkki tehty, niin voidaan taas keskittyä olennaiseen: pötköttelyyn. Kannattaa liikkua ulkona, kaamoksesta huolimatta, sillä on niin ihana tulla takaisin lämpöiseen!
Lämmittävin ajatuksin, ystävänne
-Tyyne
