Tyyne täällä taas hei, kuten eräälläkin kaimallani oli aikanaan tapana sanoa! ;)
Olen saanut runsaasti kyselyitä siitä, että koska taas bloggaan, joten täällä ollaan! Kiva, että luette. Tänään aiheena on sitten sellaista juttua, etten suosittele sitä herkkävatsaisille= älä ainakaan lue tätä syödessäsi! ;)
Minähän olen muutoin ollut aina hyvin terve ja vailla ongelmia, mutta yksi heikko kohta minulle on siunaantunut: mun masu. Jo pentuna minulla oli aina VALTAISA ruokahalu- ahmin kaiken, minkä suinkin saatoin ruoaksi kuvitella! (Edelleen syön aina reippaasti... Annettaisiinpa minulle vaan joskus TARPEEKSI ruokaa!!!)
Yllä olevasta kuvasta saattaa joku saada nyt sen käsityksen, että minätyttö se syön pizzoja, mutta ehei! Päinvastoin! Varsinkin Emäntä on alusta asti ollut (minusta liiankin) tarkka siitä, mitä saan syödä.
Siitä huolimatta sain pennusta asti kummallisia vatsaoireita. Vähän väliä sekä olin ripulilla että oksentelin. Käytiin lääkärissä, jouduin syömään matokuureja, kokeiltiin milloin mitäkin ruokaa- ilman apua. Sitten ulostenäytteistä kävi ilmi, että kuureista huolimatta minulla oli kuin olikin matoja, tai oikeammin sanottuna kolme erilaista loista myllersi suolistossani... Sain siis kovemmat lääkkeet, ja kun kaikkia loisia ei niilläkään saatu pois, vielä uuden kuurin. Ensimmäisen elinvuoteni ajan taistelin niiden kanssa. Pahimmillaan monta kertaa viikossa, päivin öin, Emännän tai Isännän oli pakko pukea päälleen, ravata rappuset asunnostamme alas kadulle ja sieltä edelleen raahautua kanssani puron rantaan, jossa söin nokkosia, oksensin ja ripuloin. Oli se aikamoista. Loisten häivyttyäkin sama rumba senkun jatkui. Vatsani oli kai jo niin huonossa kunnossa, etten pystynyt sulattamaan saamaani ruokaa. Mutta sitten tapahtui onnellinen käänne:
Tarkkasilmäiset lukijat huomasivat varmaan, että uskaltauduin tuohon ylle kirjaamaan "oli"... Sillä nyt, vihrosta viimein, kuten Kummitätini sanoo, minun vatsani on paremmassa kunnossa!!! Miten ihanaa. Emäntä ja Isäntä ovat saaneet puolentoista valvotun vuoden jälkeen viimein nukkua yönsä! Tätä eivät oikein tosissaan voi käsittää kuin saman kokeneet!!
Miten tämä nyt sitten on mahdollista? Kiitos kuuluu Eläinklinikka Timantin Jönkkärin Sannalle! Sanna tuli meille tänne Saksaan vieraaksi Isännän Sukulaisen mukana ja antautui sitten tietysti Emännän kanssa juttusille aiheesta "Tyynen vatsa". Siinä sitten pohdittiin aihetta ja minä huolestuneena seurasin, miten ne alkoivat lukemaan ruokapussieni ravintoselostuksia- ja ajattelin: nyt ei hyvältä näytä!!! Mutta miten väärässä olinkaan!
Sanna tutki pussien ohella myös minut ja haastatteli Emännän perinpohjaisesti ja sen perusteella sain täysin uudenlaisen ruokavalion. Syön nyt hevosenlihaa ja hirssipuuroa, ruokaani lisätään myös ravintolisävalmisteita. NIIN HYVÄÄ. Ja mikä valtaisa muutos! Voin ihan rehellisesti sanoa, että voin NIIN PALJON PAREMMIN. Noudatettuani tätä Sannan laatimaa dieettiä nyt kahden kuukauden ajan en enää ripuloi tai oksentele, ja olen kaikin puolin terve. Olemme koko perhe päättäneet jatkossakin käyttää Timantin palveluita ja siksipä saatan täällä blogissani aina silloin tällöin mainita, mitä uutta olemme nyt kokeilleet, sekä kertoa, miten voin ja mitä milloinkin syön. Uskoisin, että se saattaa kiinnostaa teitäkin? Ainakin niitä teistä, joilla on ongelmia vatsansa kanssa! Älkää luovuttako- apua on hyvin todennäköisesti teillekin saatavilla!! Emäntä oli jo luovuttamaisillaan, ja kuinkas kävikään?
Lisää kertomuksia elävästä elämästä taas ensi kerralla! Silloin aiheena matkustelu!
Leikkisää viikon jatkoa,
Tyyne
Yhteistyössä:
https://elainklinikkatimantti.com
