Koirakoulussa

Tervehdys!

Tällä kertaa vien teidät saksalaiseen Koirakouluun. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, me aloitimme siellä Emännän ja Motten, sekä Motten Emännän kanssa yhdessä. Ihan alussa Isäntäkin oli mukana, koska Emäntä ei ymmärtänyt saksasta paljoakaan, ja tarvitsi tulkkia. ;) Luulen kyllä, että kyse oli myös henkisen tuen tarpeesta... Minua jännitti hirveästi, miten ehdin kiskoa itseni kaikkien koirien, autojen, ja minkä tahansa muunkin kiinnostavan luokse! Minä siis kiskoin, minkä jaksoin!!! Vaan kuinkas olikaan, sain huomata, että eihän tänne kiskomaan oltu tultu LAINKAAN, vaan ihan muita juttuja harjoittelemaan.

Tunti alkoi aina rivistä, jossa me istuttiin omistajien vasemmalla puolella. Pomo, Christian siis, kertoi, mitä tänään harjoitellaan, ja demonstroi, miten. Sit treenattiin! Miten istutaan, mennään maahan, tullaan luokse. Miten istutaan, kun muut kulkevat ohi. Miten odotetaan. (Siellä joutui odottamaan IHAN HIRVEESTI.) Miten otetaan katsekontakti omistajaan, ja niin edelleen. Koulutus pohjautui positiiviseen vahvistamiseen ja saimme paljon kokemuksia siitä, miten eri tilanteet vaikuttavat koiran ja omistajan väliseen kontaktiin. Ja miten eri säät vaikuttavat ihan kaikkeen! Kerran jos toisenkin oli sellaista rapakeliä, lisänä vielä kaamea pohjoistuuli, että Emäntä oli jo vakavasti huolissaan, onko tämä enää terveellistä pienelle pennulle (eli tahtoi itse jo kotiin!) Minä puolestani en sateella mm. tahtonut mennä maahan tietenkään, vettä kun kaikin voimin kartan! Mutta sellaistakos Pomo olisi ymmärtänyt, nou way... Harjoittelimme kaikkea ahkerasti myös kotona ja lenkeillä, jotta sitten koulussakin onnistuisi.

Jossain vaiheessa Isäntä ei enää tullutkaan messiin, se oli töissä. Minulla oli alkamassa murrosikä ja olin välillä melko mahdoton arka ja itsepäinen. Mutta jos jännitti koiraa, niin Emännät ne vasta kipsissä olivatkin! Me kun heti pistettiin hyvin pikaseen Motten kanssa aina siellä ranttaliksi, jos vain pienikin tilaisuus siihen tuli! Lisäksi Emäntäni nyt vaan on sellainen, ettei kovin mielellään ota jatkuvia ohjeita ja neuvoja muilta vastaan... ja kun Saksassa ollaan, ja Koirakoulussa, niin eihän sellainen peli vetele. Emännälle Koirakoulussa oleminen alkoi välillä tuntua melkoiselta tasapainoilulta...

Kun: Tarkoituksena oli esimerkiksi opetella kulkemaan jonossa nätisti Emännän vierellä, josta aina välillä napsahti nappula palkaksi. Niin: Pah. Minä, joka muutoin olen hyvin perso ruoalle, annoin tällä kertaa mokomille nappuloille palttua ja keskitin kaiken (ei niinkään vähäisen) energiani siihen, että olisin päässyt muiden koirien luo, lähinnä tietysti Motten. No, en päässyt. Motte puolestaan panosti muiden koirien luokse karkaamisen lisäksi niiden näykkimiseen... Eli olihan se nyt Emännille melko noloa. Meidän onneksi mukana koulussa oli myös eräs Mopsi, joka kyllä peittosi kaikki meidän tempaukset ihan leikiten... Niin että kyllä me siihen Mopsiin verrattuna kuitenkin ihan ookoo opittiin! ;)

Siitä huolimatta Emäntä- joitain kuukausia Koirakoulussa takuttuamme- ilmoitti, että tarvitsee Omaa Aikaa ja pisti Isännän mun kanssani sinne kouluun jatkamaan. Se oli kyllä ihan paras keksintö! Emännän kanssa kun muutenkin jo ollaan valtaosa ajasta yhdessä, niin vaihtelu virkisti minua todella ja jo välillä vähän puulle maistuvaksi muuttunut koulu alkoi taas kiinnostaa ihan uudella tavalla! Maanantaisin kun kello läheni viittä, istuin jo nakkina valmiina ovella kuuntelemassa, joko Isännän askeleet kuuluvat rappukäytävässä... Ja sitten mentiin! Isännän kanssa Koirakoulussa ollessamme me opiskeltiin sitten jo haastavammissa olosuhteissa, eli siirryttiin pellon laidoilta kulkemaan kaupungille, ja siellähän niitä tilanteita sitten eteen tuli vaikka minkälaisia! Minä kun olen tällainen citykoira, kehityin aimo harppauksin kaikissa harjoituksissa, enkä antanut ympäristön häiritä suuremmin. Motte (lue: sen Emäntä!) sen sijaan luovutti ja lopetti koulussa käynnit, ja me jatkettiin omia harjoituksia Emäntien kanssa sitten lenkeillämme...

Käytännössä jatkoimme niin, että Isännän kanssa kävimme Koirakoulussa ja kerroimme sitten kotona Emännälle, mitä oltiin tehty, ja sen jälkeen treenattiin niitä harjoituksia sekä entisiä Emännän kanssa. Ja viikon päästä käytiin aina Isännän kanssa keräämässä kiitokset ja kunnia Emännän tehdystä työstä. Mutta pääasia, että opittiin ja kaikki olivat tyytyväisiä!! :) Reilun vuoden kuluttua jätimme kuitenkin sekä Leikkitunnit, että Koirakoulunkin sitten kokonaan, koska aika nyt vaan on rajallista... Mutta kivat muistot jäivät molemmista!

Ensi kerralla luvassa taas uusia koiramaisia juttuja!
Siihen saakka pusuja ja ALLES GUTE,

Tyyne

J.K. Kertokaa ihmeessä rohkeasti myös omia kokemuksianne kommenttilaatikkooni! Minä luen mielelläni! :)