torstai 21. joulukuuta 2017

Herkullista Joulua!

Terkkuja kuusimetsästä!

Joulu tulla jollottaa... Tänään oltiin kuusta hakemassa. Minä etsin mukana, ja löytyihän niitä...




Mitäh? Eikö mikään kelpaa? No, minä en jaksa enää auttaa ainakaan, pärjätkää itse. Kuulin juuri, miten Olli Orava taas naksutti tuolla taaempana puussa- täytyy mennä sinne!

Saatiinhan me lopulta kuuset valituksi sitten sekä meille kotiin, että Mikki Mikittäjälle. Menemme viemään sen hänelle vielä ennen joulua. Kivaa! Mikin talossa asuu paljon koiria, ja se sijaitsee Kaupungissa!!! Jee jee jee. Minä, maalle muutettu, riemastun aina tavattomasti päästessäni laajempien hajujen luokse!

Kävimme myös tällä viikolla jo trimmissäkin, silloinkin painelin häntä tanassa siellä ihanassa puistossa, jossa on NIIN PALJON HAJUJA. Se on parasta koko trimmissä. Ja se, että saan aina tosi paljon HERKKUJA. Mitä myrtyneemmältä näytän, sitä enemmän. Vink vink vain muillekin- kannattaa olla tosi kiltti, ja näyttää mahdollisimman myrtyneeltä, niin varmasti palkitaan...


Meillä on vielä lunta, jihuu! Ja jouluksi luvattiin uutta. Viime yön satoi kovalla ropinalla, ja piha on liukas kuin jäätikkö konsanaan... Minä liukastelen vähän, mutta pidän yleensä niin kovaa vauhtia päällä, etten kerkiä kaatumaan. Emäntä mutisee tottakai, en kuuntele. Se meinasi lentää pyrstölleen tässä yks päivä, mutta kiitos pilates- harrastuksen, pysyi tolpillaan!

Joulun valmistelut ovat vaiheessa, piparitalon osaset on jo sentään paistettu, kokoaminen vielä edessä! Näyttäisi tulevan hauska talo tänä vuonna...


On tämä ihanaa aikaa. Joulu! Minä olen ollut tosi aktiivisesti mukana lahjojen paketoinnissa!! Yritän varovaisesti avata niitä sitä mukaa kun Isäntäväki on saanut pakattua... Olen vähän huolissani, onko niitä minulle tarpeeksi tulossa? Toistaiseksi mikään ei ole vielä tuoksunut siltä, että siellä olisi herkkuja...

Niinpä olen varmuuden vuoksi yrittänyt olla tosi kilttinä. Lisäksi tähystän ihan tässä Tontun Oven pielessä, koska sieltähän ne Tontut kulkevat ja niin ollen myös kiltteyteni välittyy Joulupukinkin korviin.


Kehotan teitäkin pysyttelemään kiltteinä, ihan varmuuden vuoksi! Ei kannata stressata eikä surra, sen sijaan voi nauttia hiljalleen yhä lähemmäksi hiipivästä Joulusta!

Tämän bloggauksen myötä toivotan kaikille uskollisille Lukijoilleni Oikein Mahtavaa ja etenkin Herkullista Joulua, nähdään viimeistään ensi vuonna!

Voikaa hyvin,
rakkaudella Pikkutonttunne

- Tyyne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti