Täällä Baijerissa on yhä talvista, meidän Motte- metsässä märkää ja liukasta, luntakin paikoin. Siellä on myös paljon kauriiden ja peurojen ruokintapaikkoja. Minä tyttö olen nyt keksinyt ne. Siis kauriit ja peurat! Ja eikun menoks!! Välillä onnistun jopa karkaamaan Emännältä tai Isännältä, se on ihan parasta. (Emäntä: "Kuulepas nyt Tyyne! Mitäs sä nyt taas oikeen sanelet mulle?? Tiedät aivan hyvin, että me ollaan sun kanssa aivan helisemässä välillä, kun oot sellainen PUUROKORVA, ettei mikään mene jakeluun, kun vaan jostain vainun saat...") -En nyt yhtään kuullut, mitä toi Emäntä tohon äskeiseen kommentoi... Ravistelen vaan kaikki torut pois, niinkuin mulla tapana on ja sitten jatkan niin kuin ei mitään ois tapahtunut.
Täytyy kyllä ihailla ton Emännän kekseliäisyyttä... Se katteli koirakaupassa sellaisia pitkiä hihnoja, mutkun ne on yleensä aika kalliita, niin se sit meni rautakaupasta ostamaan sellaista punaista pyykkinarua jotain 20 metriä, ja askarteli siitä minulle "Bremsen". Eli jarrun! Se toimii niin, että naru vaan lukollaan kiinni valjaisiin ja minä "vapaaksi" naru perässä juoksemaan. Eihän sekään estä mua kokonaan karkaamasta, mutta takertuu helposti juurakkoihin tai siitä saa napattua kiinni, jos on tositosi nopea, ennenkuin olen kadonnut näkyvistä! Olen hoksannut, ettei ole niinkään hauskaa painella karkuun ja yhtäkkiä kokea nykäisy, kun naru juuttuu jonnekin puun koloon. Niinpä naru perässä pysyn paljon paremmin porukassa, ja voin silti juosta mielin määrin. Täällä on myös kaikenlaisia sääntöjä mm. lintujen jahtaamiskielto, senkin vuoksi se naru on kätevä- voi aina selittää, että ei meidän Tyyne ole vapaana, sehän on narussa! ;)
Minua kyllä kiinnostavat ihan kaikki saaliit eläimet! Meidän cityssä on aimo valikoima erilaisia tarkkailuani vaativia kohteita. Niinkuin nyt esimerkiksi toi Repe Sorsa, ja sen vaimot. Ne eivät kyllä enää kiinnosta niin kovasti, samoin kuin pulut olen kans päättänyt jättää ihan kokonaan rauhaan jo. Kissoista on tainnut jo aiemminkin olla jotain mainintaa... No, niitä täällä tosiaan riittää. Tämä yksilö oli oikein erityisen ovelaa laatua- en melkein meinannut huomata sitä tuolta kukkaruukusta!
Kissoissa on jotain Kiehtovaa!! En saa silmiäni irti niistä! Ja ne useimmiten tietävät sen, ja ovat ihan muina kissoina vaan... Minä koetan päästä niin lähelle kuin mahdollista, naru tiukalla mennään! Ja Emäntä jankuttaa: "Nätisti katotaan Tyyne!" Miten niin nätisti? Ja vaikka tahtoisin jäädä ikuisiksi ajoiksi niitä kissoja tarkkailemaan niin aina noi yhdet pakottaa jatkamaan matkaa. Ilmankos mulle ei koskaan selviä ne kissojen salaisuudet...
Metsässä muuten kerran sattui aivan ihmeellinen tapahtuma. Olin silloinkin pyykkinaruni kanssa puolivapaana justiinsa, kun meille tuli Emännän kanssa outo olo. Ihan kuin jostain kuuluisi jotain MÄÄKINÄÄ... Emäntä ne ensin huomasikin- auton, jota seurasivat kymmenet lampaat, jotka olivat matkalla laitumelta toiselle meidän metsätietä pitkin! Me mentiin kiireen vilkkaa syrjään, jossa katseltiin sitä ihmeellistä menoa. Niitä tuli aina vaan lisää ja lisää... Muutama bordercollie oli paimentamassa laumaa, ja lopussa tulivat parit ihmispaimenetkin. Minua aluksi pelotti, häntä oli ihan koipien välissä. Mutta kun siinä kaikessa rauhassa katseltiin niin niiden mentyä ohi palasimme takaisin tielle ja huomasin, että nehän olivat oikeastaan aika mukavia. Jättivät mahtavia hajuviestejäkin minulle.
Niitä en siis edes harkinnut lähteä jahtaamaan. Mutta kyllä se on vaan todettava, että terrierit ovat työkoiria ja saaliin jahtaajia, ja se pitää omistajan tiedostaa. Niin söpöltä kuin sekä Parson Russeli, Motte, että Westie, minä, näyttääkin, on hyvä lukea rotukuvaukset ennen meidän hankintaa ja miettiä tarkkaan, onko tämä nyt varmasti se oikea koira meille.
Minulla on aina muuten ylläni joko panta tai valjaat, joissa on sellaisessa "kapselissa" Omistajien tiedot katoamiseni varalle. Täällä Saksassa toimii lisäksi sellainen Tasso- järjestö, jonka rekisterissä minäkin olen. Tasso- laatassa oleva numeroni (niinikään pannassa/ valjaissa) auttaa myös jäljittämään minut. Huomasin senkin, että Suomessakin myydään nyt (täällä meillä supertrendikkäitä!) RedDingo- nimilaattoja- niiden avulla voi kans jäljittää karkulaisia... Ehkäpä myös Eläinklinikka Timantista jo saa sellaisia! Kyselkää! ;)
Pääasiahan toki kuitenkin on, että pyritään pitämään huoli eläimistä, ettei me päästä karkuun, mutta jos sellainen vahinko nyt kuitenkin sattuu, niin ei se ainakaan haitaksi ole, jos jonkinlainen tunnistusjutska mukanamme killuu! Ja kun kerran talvi on, päädyn minä joka lenkin jälkeen tonne Pulskuun. ÄÄÄÄH. Tulis jo kesä.
Sitä odotellessa: voikaa hyvin!
Pusuja,
Tyyneltä
Ja yhteistyössä: Eläinklinikka Timantti
https://elainklinikkatimantti.avoinna24.fi/webstore#f/g-b63d3fe6-774f-11e6-974a-fa163e644548
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti