perjantai 27. tammikuuta 2017

Matkalla Kroatiassa

Hau!

Tällä kertaa jälleen matkustusasiaa. Toissa keväänä reissasimme autolla täältä kotipaikastamme Etelä- Saksasta Kroatiaan, Krk:n saarella olevaan paikkaan nimeltä Krk. (kyllä- kroatialaiset eivät käytä kielessään kovin paljon vokaaleita...) Matkamme osui pääsiäisen tienoille, joten ilmat olivat melko koleat, vaikka aurinko paistoikin runsaasti. Uimisista tai muista sellaisista harrastuksista pitävät: menkää te sinne sitten kesämmällä...


Kroatia on kaunis, luonto on upea. Vesi on monessa paikassa aivan kristallinkirkasta. Koiria siellä kohdellaan kuten muuallakin Euroopassa, ravintolaan pääsin mukaan kopassani ja "ylimääräisiä" rokotuksia tai muita kuureja ei tarvittu. Olin silloin pikkuinen, vasta noin puolivuotias, ja se olikin eka pitempi ulkomaan matkani!

Emäntä googlasi etukäteen taas kaikki tarpeelliset tiedot, koska oli kuullut, että joissain maissa voi olla erityisiä rajoituksia koirien suhteen (kuten kuonokoppapakko tai että ulkoilla saa vain tietyn mittaisessa talutushihnassa, ynnä muuta). Kroatian matkailusivuilta selvisi muun muassa se, että koiria ei saa viedä kaikille rannoille, vaan erikseen on olemassa koirarannat. Meidän matka- ajankohtanamme Krk:ssä ei kuitenkaan näkynyt juuri ketään muita, joten saimme erivapauden kulkea missä mielimme!



Olimme varanneet majoituksen etukäteen. Asuimme vaaleanpunaisen talon alakerrassa, siellä oli esimerkiksi oma keittiö, jossa teimme sapuskaa. Ihmisten ruoka oli siellä hyvää ja edullista, minulla oli tottakai omat murkinat mukana. Krk:n saarella kävelimme tuimassa tuulessa ja päivisin teimme autoretkiä lähitienoille. - Jos jollakulla alkaa jo tässä vaiheessa menojalka vipattamaan, niin majapaikkoja koiraihmisille löytyy mm. täältä: http://www.reisen-mit-hund.org/urlaub-hund-kroatien.php 


Yllättävän paljon sellaisia majoituskohteita Euroopassa on, minne me koiratkin olemme tervetulleita. Eduksi toki on, jos osaa käyttäytyä, eikä esimerkiksi hauku yötä päivää putkeen... ;) Itsestään selvää on tietenkin sekin, että jätökset kerätään pusseihin ja viedään roskiin, ja jos me ollaan vapaana niin silloin meitä vahditaan koko ajan ja me osataan tulla luokse käskystä. Ajattelen niin, että mitä enemmän hyviä kokemuksia meistä sivistyneesti matkustavista koirista ihmisille karttuu, sitä joustavammin voimme lähteä reissuille mukaan. Sillä toisaalta jo yksi huono kokemus koiravieraasta hotellissa voi sulkea tien sinne muiltakin...


Kroatian matkalta mieleen jäivät erityisesti nämä uskomattoman hienot ja karut maisemat! Kolea ja kirkas sää vielä lisäsi dramatiikkaa esimerkiksi rannoilla! Varmaan siellä kesällä on upeaa, kun voi polskutella auringon paahteessa noissa kirkkaissa vesissä, mutta me kun ei olla uimatyttöjä (eikä oikein poikiakaan) niin meistä tämä ajoitus turistikauden ulkopuolella oli kyllä kerrassaan loistava. Niille teistä, jotka ovat niitä uimamaistereita, niin täältä löytyy (valitettavasti kylläkin saksankielinen) kartta Kroatian koirarannoista... : https://www.kroati.de/kroatien-infos/hundestraende.html


Mitäs sitten kokonaisuudessa olisi ollut parannettavaa? No, automatka oli melko pitkä jo kartallakin, ja kotiin päin ajaessamme osuimme lumipyryyn ja ruuhkiin, ja jouduimme yhteensä istumaan autossa putkeen kokonaiset 11 tuntia!! Emäntä oli huolissaan, miten minä pärjään, ja tarjoili jopa pissa- alustaa sinne takapenkille, mutta minä pidättelin vailla ongelmia. Ja nukuin, jälleen, suurimman osan ajasta. Jotenkin Emäntäkin sen kotimatkan sitten kesti, kun otti minusta mallia. Joten eipä oikein löydy sen lisäksi mitään muuta, mikä olisi jäänyt kaivertamaan. Päinvastoin- voisimme varmasti koko perhe lähteä sinne uudestaankin lomalle.


Näihin lomatunnelmiin tällä kertaa lopettelen! Napsauttakaa kuvia, niin näette ne hieman tarkemmin! Tuossa viimeisessä kuvassa olemme Isännän kanssa tyrskyjen äärellä- piti kertoa, kun minua ei muuten ehkä kovin paljoa tuosta kuvasta osaa etsiä...

Kaunista ja antoisaa viikonloppua teille kaikille rakkaat karvakorvat ja niiden Henkilökunta!
Palaillaan taas,

Tyyne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti