Lokakuu. Syyshämäryys kietoo meidät kaikkialta pauloihinsa. Ellei pidä varaansa, huomaa laskeneensa leuan rintaan ja mutisevansa: "niin pimeetä ja kalseaa..."
Mikä siis neuvoksi, ettei noin kävisi? -Kysy Tyyneltä! Tyyne tietää!!
"Lähtekäämme metsään,
metsään, metsään,
lähtekäämme metsään
RETKELLE!
Hiphei, puolukat,
tänne pomppikaa!
Hiphei trallalaa,
tral-lal-laa!"
Kerta kaikkiaan mahtavaa! Nämä valtavat puut... minä niin pieni. Hiljaisuus ja voima, joka niistä säteilee. Ne ovat olleet täällä, jotkut, jo ikuuden!
Jaa, kuulen yleisön joukosta myös joitain soraääniä... ettei tule kysymykseenkään: siellä eksyy ja hirvikärpäset hyökkäävät... Ettette kuulemma ole metsäihmisiä? (Sillä kaikki koirathan kyllä ovat taatusti metsäfaneja!!)
No, mites olisi sitten vesilähtöisempi terapiatuokio? Hakeutukaa järven- tai minkä vaan puron luo, ja saatte nauttia taatusti aivan unohtumattomista hetkistä sielläkin... Tämmöisistä esimerkiksi:
Nyt olen todistettavasti osoittanut, ettei enää voi mököttää syksystä, kun meillä on täällä pohjolassa niin mahtava tämä luonto. Aivan ainutkertainen. On aivan itsestä kiinni, millaiseen luontoon sitä suuntaa, kunhan ei jää sisälle surkuttelemaan!
Minä rakastan molempia, metsiä ja rantoja... Samoin meidän väki. Ja kun on hengittänyt kirpeää happea ja ponnistellut irti alakulostaan, maistuu se luukin entistä mahtavammalta siellä sohvannurkassa!
Eiköstä vaan!
Kauneutta ja eloa päiviinne lähettelee
Tyyne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti